Olut

Onniravintolat osti Kallion olutbaari Paneman – ketjussa nyt 11 ravintolaa

Helsinkiläisen olutbaari Paneman uusi omistaja on Onniravintolat-ketju. Käsityöoluisiin keskittyvä Panema on Onniravintoloiden 11:s ravintola pääkaupunkiseudulla.

Alkuvuodesta 2018 avatussa Panemassa on sisällä lähes 150 asiakaspaikkaa ja kesäterassilla 50. Baarissa on 18 oluthanaa, joissa tuotteet vaihtuvat säännöllisesti.

Suuria mullistuksia Panemaan ei ole ainakaan välittömästi luvassa.

”Sisustusta muutetaan hieman lämpimämmäksi ja äänentoistoa parannetaan”, Onniravintoloiden linjajohtaja Toni Susi kertoo Avecille.

Susi sanoo, että Panema lisätään lähiviikkoina vahvistettujen Untappd-ravintoloiden joukkoon. Untappd on olutharrastajien kännykkäsovellus, jossa ravintola voi vahvistuksen saatuaan muun muassa esitellä ajantasaista hanavalikoimaansa.

Paneman liiketoiminta siirtyy Onniravintoloille Kallion Panimoravintolat Oy:ltä, jonka taustalla on Helsingin Viikissä toimivan Coolhead Brew -panimon perustaja Cleber Gonçalves.

Onniravintoloiden tarina alkoi vuonna 1996, kun Sher Jang Singh perusti ensimmäisen ravintolansa Espooseen. Perheomisteiseen ketjuun kuuluvat Paneman lisäksi Panimoravintola Viisi penniä ja Mexi Töölössä, Rock Club Boothill Kampissa, Gate A21 Kampissa, Suski Bar & Kitchen, Crazy Horse ja Sports Bar Konja Malmilla, The Black Bird Itäkeskuksessa, Bistro & Bar Fregatti Vuosaaressa ja The Happy Red Onion Vantaan Myyrmäessä.

”Olemme jonkin aikaa hakeneet sopivaa liikepaikkaa Kallion ja Harjun kaupunginosista. Panema on pienpanimo-oluistaan tunnettu ja oluenystävien korkealle arvostama olutbaari, jonka siirtyminen osaksi Onniravintoloita on luonnollinen jatko yhtiön kasvulle”, Onniravintoloiden toimitusjohtaja Gianjot Singh kertoo.

Onniravintolat omistaa myös käsityöpanimo Mad Hopper Brewing Companyn ravintola Viiden Pennin yhteydessä Töölössä.

”Luonnollisesti Mad Hopperin uutuudet ja vakiotuotteet sekä parhaimmat koti- ja ulkomaiset käsityöoluet näkyvät ja maistuvat jatkossakin Paneman valikoimassa”, Toni Susi lupaa.

LUE MYÖS: Näin lisäät ravintolasi myyntiä äänen avulla – huippukaiuttimet ovat turha investointi

LUE MYÖS: Portion Boysin A.P. Vuori on olutharrastaja – pienpanimo-oluet kuuluvat keikkaraideriin

LUE MYÖS: Juomat pääsylipun hinnalla! Tällaista oli Helsingin uudessa ja erilaisessa oluttapahtumassa

17.11.22 klo 13.07: Ravintola Gate A21 sijaitsee Kampissa, ei Punavuoressa.


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker