Olut

Kahdesta kalasta lähtenyt juomabisnes kävi jo 50 miljoonassa eurossa – Teemu Lehto aikoo tuplata Momentinin liikevaihdon

Kalaravintoloiden isä Juha Lehto perusti Helsinkiin vuonna 1992 kaksi olutravintolaa, samalla viikolla Töölössä ja Kampissa avautuneet Janoisen Lohen ja Vastarannan Kiisken. Kaloja syntyi tiiviissä tahdissa lisää, kun Hilpeä Hauki avautui Harjussa 1994 ja Punavuoren Ahven 1996.

LUE MYÖS: Tasan 30 vuotta sitten tapahtui isoja juttuja – näin Kalaravintolat ovat olleet mullistamassa suomalaista olutkulttuuria

Ravintoloiden tueksi syntyi maahantuontiyritys Servaali, joka perustettiin Suomen EU-jäsenyyden astuttua voimaan 1995.

Vuonna 1998 oli sukupolvenvaihdoksen aika, kun Teemu Lehto otti vain 23-vuotiaana sen hetkiset kolme Kalaravintolaa ja maahantuonnin hoitoonsa. Hänen aikansa on merkinnyt suurta kasvua ja paljon muutoksia. Ravintoloita varten Teemu Lehto perusti Delifox-ravintolat 1998 ja samana vuonna uudelleen Runeberginkadulle avautunut Vastarannan Kiiski oli hänen ensimmäinen ravintolaprojektinsa. Vuonna 2007 kaikki yritykset koottiin Captol Invest -nimen alle ja 2018 yritys vaihtoi nimensä Momentin Groupiksi.

Ensimmäisessä viiden vuoden liiketoimintasuunnitelmassaan Teemu Lehto asetti yritykselle huikeita tavoitteita, muun muassa roolin johtavana oluen maahantuojana, oluen kulutuksen nostamisen, laajentumisen viinimaahantuontiin ja Baltiaan.

Kaikki tavoitteet toteutuivat, jos eivät aivan viidessä vuodessa, niin jollain aikavälillä kuitenkin. Esimerkiksi Baltian rooli on merkittävä, se tuo nykyisin puolet Momentinin liikevaihdosta.

Yrityksen liikevaihto oli suurimmillaan vuonna 2017 jo 50 miljoonaa euroa. Kun Lehto päätti samana vuonna myydä enemmistön Suomen suurimmaksi juomamaahantuojaksi kasvaneesta Servaalista Olville, liikevaihdosta poistui puolet.

Momentinin toimitusjohtaja Teemu Lehto Janoisen Lohen edustalla. KUVA Mariaana Nelimarkka

Momentin seisoo viidellä jalalla

Juhliessaan 30-vuotista taivaltaan Momentin on juuri pääsemässä takaisin jaloilleen alaa rankasti koetelleiden pandemiavuosien jälkeen. Lehto asettaa edelleen tavoitteet korkealle, ja niitä toteuttamassa hänellä on viisi yritystä johtajineen.

Kalaravintolat ovat imagon ydin

Jan Karppanen, alkuperäisen Vastarannan Kiisken tarjoilija, vetää nykyisin Momentin Restaurantsia. Seitsemän kalaravintolan lisäksi Momentin Restaurantsilla on viisi muuta ravintolaa pääkaupunkiseudulla ja se työllistää noin 60 henkeä.

”Kaikki lähti Kaloista. Vaikka niiden osuus liikevaihdostamme on ollut pieni, vain viisi prosenttia, se on tuplaantunut vuodesta 2017, ja ne ovat meille imagollisesti tärkeitä”, Lehto toteaa.

Brew Seeker tuo olutta Suomeen

Brew Seeker taas on Momentinin nykyinen oluen maahantuontiyritys. Sen Lehto perusti yhdessä Janne Lehtisen kanssa vuonna 2011, ja se on reilussa kymmenessä vuodessa tuonut maahan noin 2 500 olutta. Tavoitteena on olla suunnannäyttäjä ja tuoda jatkuvasti tarjolle uutta. Korona-aika tarkoitti turpiinottoa, mutta taas ollaan pystyssä: Lehtinen lupaa tänä vuonna esitellä kolme uutta pienpanimotoimijaa, joilta tulee jopa 40 uutta olutta Suomeen.

Mallaskosken panimo on sekin osa Momentinia

Kolmas Momentinin tukijalka on oma panimo. Peräti 101-vuotias Mallaskosken panimo on ollut osa konsernia vuodesta 2009. Lehto kertoo, että yhtiö halusi murtautua kaupan hyllyssä pois kansainvälisten oluiden segmentistä, ja siihen tarvittiin omaa kotimaista tuotantoa.

Vuoteen 1998 ajoittuvan uuden tulemisensa jälkeen Mallaskoski teki pitkään kahta olutta, vaaleaa ja tummaa Kuohua, mutta nyttemmin strategiaksi ovat muodostuneet erikoisoluet. Panimomestari Jyri Ojaluoma on innostunut hapanoluista, joita hän tekee aidoista suomalaisista marjoista. Hapanoluiden tuotanto on määrä tuplata tänä vuonna. Lisäksi Seinäjoella on menossa mittava tynnyrikypsytysohjelma.

”Se, että meitä on haastettu tekemään toisin, on valtavan arvokasta. Voin sanoa, että olen rakastunut omaan työhöni uudelleen”, Ojaluoma toteaa.

Korona sotki ikävästi panimon satavuotisjuhlat 2021, joten niitä jatketaan tänä vuonna. Lisäksi Ojaluoma on saanut mieluisan tehtävän sukeltaa Kalaravintoloiden asiakkaiden suosikkityyleihin ja tehdä useamman juhlaoluen ravintoloille. Janoisen Lohen juhlissa maistettiin Bitter Ale, jossa oli tuttu Maris otter -mallaspohja, mutta uutena vinkeänä viimeistelynä Godiva-aromihumalointi.

Momentinin 30-vuotisolut on Mallaskosken panimon bitter ale. KUVA Mariaana Nelimarkka

Baltiassa toimivat Momentin Eesti, Latvia ja Liettua

Neljännen osan Momentinin yritysryppäästä muodostavat Baltian kolme yritystä, Momentin Eesti, Momentin Latvia ja Momentin Liettua. Niiden liikevaihto on noin kymmenen miljoonaa euroa. Tulos Baltiassa syntyy maahantuonnista ja jakelusta, joka on lahden takana paljon vapaampi toimiala kuin Suomessa.

Toimitusjohtaja Ertti Hermanson kertoo, että he ovat Baltiassa harvinainen maahantuoja keskittyessään horeca-sektoriin. Momentin omistaa Baltiassa yli 500 hanapaikkaa ja tuo maahan yli 700 viiniä.

”Meidät tunnetaan olutmaahantuojana, ja olemme muun muassa ensimmäisenä Virossa järjestäneet olutkoulutuksia asiakkaillemme vuodesta 2010. Yhdessä sommelieryhdistyksen kanssa järjestämme olutsommelierkilpailua”, Hermanson kertoo.

Edrinks keskittyy vähittäismyyntiin

Baltiassa on myös Momentinin uusin osa, vähittäismyyntiin keskittyvä Edrinks. Sen strategisesti sijoitelluissa myymälöissä on paljon asiantuntemusta, sillä myyjillä on WSET-sertifikoitu koulutus. Toimitusjohtaja Indrek Jarma luonnehtii ketjua Viron suurimmaksi viinimyyntiin erikoistuneeksi toimijaksi.

Perintönä olutkellari

Momentinin yhteenlaskettu liikevaihto ennen veroja on noin 25 miljoonaa euroa. Kyseessä on edelleen perheyritys: Teemu Lehdon poika Tapio on jo tehnyt työvuoroja ravintoloissa, ja vaimo Saara Lehto vastaa kiinteistöistä.

Teemu Lehdolla on kunnianhimoinen tavoite tuplata yrityksen liikevaihto eli palauttaa se samaan kokoluokkaan kuin ennen Servaali-kauppaa. Se onnistuu yrityksen teeseihin uskomalla. Lehto esittelee ne kansainvälisen yrityksen kotikielellä: dream big, act strong, face the facts, stay humble ja keep it simple.

Teemu Lehto sai isänperintönä paitsi kukoistavaksi kasvattamansa yritysryppään, myös Juha Lehdolle yllätyksenä vuonna 1995 rakennetun olutkellarin.

Janoisen Lohen kellarissa on pari komeroa täynnä aarteita, jotka olivat kultaa jo vuonna 1995, ja ovat vain parantuneet vuosikymmenten aikana. Etenkin belgialaisten ylpeydenaihe lambic-oluet ikääntyvät kauniisti.

Lehto paljastaa käyvänsä nauttimassa kellarin aarteita kenties kerran kuukaudessa. Juhlan kunniaksi hän kutsui vieraat maistiaisille – tarjolla oli jopa vanhempia oluita kuin Kalaravintolat!

LUE MYÖS: Tasan 30 vuotta sitten tapahtui isoja juttuja – näin Kalaravintolat ovat olleet mullistamassa suomalaista olutkulttuuria

LUE MYÖS: Saat vahvan oluen ruokakaupasta… jos siellä on panimomyymälä – Avec testasi Himon

LUE MYÖS: Suomalaiset olutnaiset koolla Tuusulassa – yhteisolut on tapa kohentaa naisten asemaa olutalalla

Aarteita Janoisen Lohen kellarissa.
Esa Paloharju on työskennellyt Momentinin ravintoloissa jo vuodesta 1997.

Oikaisu: Hilpeän Hauen ja Punavuoren Ahvenen perustamisvuodet korjattu oikein. Alkuperäisessä jutussa ne olivat väärin päin.


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi