Sisustus

Kuvat: Seiniä saa tussata – Tampereen uusi yökerho on hurja näky

Tampereen rautatieaseman yhteyteen avautunut Super Bar -yökerho erottuu sisustusratkaisuillaan.

Super Barin taiteellinen johtaja Miki Mäkinen perusti aikoinaan Roska-baarin ensin Helsinkiin ja sitten Tampereen Aleksanterinkadulle.

”Super Bar toimii pitkälti samalla idealla”, Mäkinen toteaa Tamperelaiselle.

”Haluamme erottua monessa asiassa”. Yksi on huokeat hinnat, ravintolapäällikkö Kati Sironen sanoo.

Super Bar sijaitsee Tampereen rautatieaseman Pendolinotunnelissa, jonka rakentamisesta tehtiin päätös vuonna 2011. Noin 60 metriä pitkään kävelykäytävään rakennettiin myös liiketilaa ja heinäkuussa 2013 Tamperelainen uutisoikin tunneliin avattavasta ravintolamaailmasta, jonka nimeksi tuli Foodstation, jossa oli alkuvaiheessa seitsemän erilaista ravintola- ja kahvilayritystä.

Ei ihan tavallisen näköinen yökerho. RIINA HAAPALA

Epäonnistunut ravintolakeskittymä Foodstation suljettiin vain kolme vuotta myöhemmin heinäkuussa 2016.

Kulku tunnelin läpi katkaistiin kokonaan pian sen jälkeen ilkivallan ja järjestyshäiriöiden takia. Tunneli ei siis ole ollut tunneli enää pitkään aikaan.

Ravintolatoiminnan lopettamisen jälkeen Finnpark kaavaili tunnelista muun muassa kokouskeskusta. Pendolinotunneli siirtyi osittain toimistokäyttöön, kun Tampereen Raitiotie Oy siirsi toimistonsa Matkakeskutunnelin päähän kesällä 2018.

Pendolinotunneliin tuli uudestaan ravintolatoimintaa lokakuussa 2019, jolloin siellä avautui Bonker Moodcourt -niminen konsepti. Se toimii edelleen Super Barin seinänaapurina.

Yleiskuva Super Barista. RIINA HAAPALA

Ravintola, jonka seiniä saa tussata

Super Barissa asiakkaat ovat vahvasti vaikuttamassa ravintolan ulkoasuun.

”Seinämme olivat puhtaat, kun avasimme paikan 20. tammikuuta. Asiakkaat ovat sen jälkeen saaneet tehdä seinille graffiteja sekä piirustuksia ja niiden tusseilla tehty määrä lisääntyy koko ajan”, Sironen kertoo.

185 asiakaspaikan ravintolassa nähdään myös esiintyjiä. Ensimmäisen artistin keikka on 18. helmikuuta. Kati Sironen kertoo, että Super Barin esiintyjät ovat keskikokoluokan tunnettujakin muusikkoja monesta eri tyylilajista.

Super Bar avautuu joka päivä kello 14 ja on viikonloppuisin auki kello 04 saakka. Arkisin ovet suljetaan asiakastilanteen mukaan.

Super Barin logosta tulee väkisinkin mieleen Lidlin tunnus.

”Tunnuksemme ulkoasu on tehty tavalla, joka on tuttua etenkin katumuodin puolelta. Monien eri isojen yhtiöiden logoja on katumuodissa matkittu vuosikaudet”, Miki Mäkinen perustelee.

LUE MYÖS: Pizzahullun muusikon perustama tamperelainen Slicemonger tarjoaa siivuja newyorkilaisittain – “Friikahdin täysin”

LUE MYÖS: Shokki-ilmoitus poiki uuden yrityksen – näin tamperelaisesta baarimikosta tuli makkarantekijä Nakki-Hannu

Tampereen rautatieaseman Matkakeskustunnelin ja Asematunnelin välille hieman yli kymmenen vuotta sitten avattuun Pendolinotunneliin avautunut Super Bar -yökerho sijaitsee Matkakeskustunnelin päässä. KUVA Riina Haapala


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker