Baarit

Hönö on Tampereen uusi rokkibaari ja keikkapaikka – ”Back to basics”

Tampereen keskustaan avautuu perjantaina 28.10. rokkibaari Hönö.

”Rockin pääkaupunki Tampere on ollut jo pitkään vailla rockhenkistä livemusiikki- ja keikkapaikkaa. Hönön voimin aiomme herätellä vahvan paikallisen livekulttuurin jälleen eloon ja tuoda rockin takaisin kaupunkiin. Tätä on todella odotettu”, ravintoloitsija Mikko Lahtonen ja ohjelmapäällikkö Jani Wilund kertovat.

Livemusiikkitarjonta keskittyy viikonloppuihin, ja keskiviikkoisin järjestettävät showcaset avaavat lavan aloitteleville artisteille ja bändeille. Joulukuusta alkaen Hönössä järjestetään maanantaisin jameja.

”Hönön tarjonta on rockiin kallellaan, mutta laidasta laitaan – kokeneista rokkikukoista lupaaviin untuvikkoihin, tribuuttibändeistä kaivattuihin maanantaijameihin. Hönön livekattaus tulee taatusti tekemään tulevasta talvesta kaikkea muuta kuin ankean”, ohjelmasta vastaava Jani Wilund lupaa.

Baarin juomatarjonta on ”hauska ja huokea, mutta laadukas”. Hönö myy oluiden lisäksi muun muassa cocktaileja ja slush-drinkkejä.

”Haluamme tarjota musiikinystäville kokoontumispaikan, joka uutuudestaan huolimatta tuntuu heti tutulta. Kotoisa tunnelma, laadukas livemusiikki, persoonallinen palvelu ja asiakasystävälliset hinnat. Simppelisti back to basics, ei mitään sen monimutkaisempaa”, Lahtonen tiivistää.

Avajaisviikonlopun perjantaina 28.10. Hönön lavalle nousee parrasvaloihin palannut 90-luvun punkilmiö Juustopäät sekä Machine Men -yhtyeestä ja Raskasta joulua -projektista tuttu Antony Parviainen, joka tulkitsee duollaan Iron Maidenia. Lauantaina 29.10. lavalla nähdään Mikko Alatalo sekä muita artisteja, jotka vetävät rockmusiikin läpileikkauksen 70-luvulta tähän päivään.

Hönö avaa ovensa perjantaina 28.10. klo 18 osoitteessa Puutarhakatu 21, Tampere. Tuleva ohjelmisto julkaistaan kuukausittain.

LUE MYÖS: Laulua kaiuttimista yötä myöten – Kallion uutuusravintola avasi itsepalvelukaraoken

LUE MYÖS: Perinteinen ravintola Coussicca Tampereella on myynyt arviolta yli 2 miljoonaa annosta


Hönö

Osoite: Puutarhakatu 21, Tampere

Sähköposti: info@honobaari.fi

Facebook: www.facebook.com/honobaari

Instagram: www.instagram.com/honobaari

Kotisivut: www.honobaari.fi

Avoinna:

Ke–to 18–02
Pe 18–03
La 14–03
Toisinaan myös sunnuntaisin ja maanantaisin


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker