Innovaatiot

Finnjävel iskee pökköä pesään – Avec testasi 114 euron Aistit-kokemuksen

Finnjävel on toiminut muutaman vuoden Taidehallin ravintolana. Taidehallin uuden toimitusjohtajan Nina Toppilan aloituksen myötä on toiveissa, että kaikenlaiset yhteistyökuviot museon ja ravintolan välillä ottavat tuulta alleen, kuten alun perin on suunniteltu.

”Haluamme panostaa kulttuuriin osana toimintaamme. Koen, että meillä on erinomaiset synergiat”, Finnjävelin emoyhtiön Muru-konsernin hallituksen puheenjohtaja Timo Linnamäki toteaa.

Avec testasi Aistit-kokemuksen, joka on tarjolla 14.-19. maaliskuuta.  Lipun hinta on 114 euroa.

Valon vaihtelu pysäyttää katsojan

Elämys kaikille aisteille syntyy Finnjävel Salin keittiömestarin Mikael von Lüdersin luomien ruoka-annosten ja ruokatarinoiden sekä Riku Karjalaisen upeiden luontokuvien yhdistelmästä. Kuvan, valot ja äänet punoo yhteen idean isä Jukka Lusua.

Keskustelun herättäjäksi tarjoillaan alkuun kierros Taidehallin tuoreessa Epävarmat tilat -näyttelyssä. Näyttelyssä pääsee tutustumaan kuuden nykytaitelijan näkemyksiin muuttuvasta Helsingistä.

Illalliselle rauhoitutaan omassa seurueessa Finnjävelin Salissa, jonka seinät vuorataan tapahtuman ajaksi isoilla ruuduilla. Jos näyttelyn teema oli urbaani, illallisella palataan luontoon Karjalaisen tunnelmallisten timelapse-luontovideoiden myötä. Karjalaista voi luonnehtia myös valon metsästäjäksi – onnistuneissa kokonaisuuksissa juuri valon vaihtelu pysäyttää katsojan.

Illallisten videojockey Jukka Lusua loihtii vuorovaikutusta luontokuvien ja ruuan välille. Lusua säätelee audiovisuaalisen esityksen rytmiä niin, että se elää hetkessä. Lusua on pilotoinut hanketta vuonna 2008 A21-ravintolassa.

Finnjävel Aistit -viikon tiimi on keittiömestari Mikael von Lüders (vas), audiovisuaalisesta esityksestä vastaava Jukka Lusua ja ravintolapäällikkö Jani Turkkila. KUVA Finnjävel

Täydellinen viinipari pullavanukkaalle

Finnjävel on tullut tunnetuksi Suomen maakuntien klassikkoruokien modernisoinnista. Salin puolen keittiömestari von Lüders ei räjäytä atomeiksi perinneruokalajeja, mutta hän poimii niistä olennaisen ja luo siitä oman tulkintansa.

Aistit-illalliselle von Lüders on rakentanut kokonaisuuden, jossa käydään verkoilla, aistitaan Lapin taikaa ja päädytään pulkkamäkeen. Linnunlentoa-nimisessä annoksessa tunnistaa kanaviillokin mausta, mutta ulkoasu voi vähän hämmentää: von Lüders on koonnut briossille linnunmaksamoussea, mustaherukkahyytelöä ja riisikeksin.

Pulkkamäessä syödään laskiaispullaa, eikö niin? Von Lüdersin versio laskiaispullasta onkin pullavanukas, ja hän ottaa perinteisen jälkiruuan haltuun täydellisesti annoksessa, jossa erottuvat korvapuustin ääriviivat.

Ruokatarinat liimaavat kokonaisuuden yhteen. Jokainen tarjoilija kertoo ne omalla tavallaan.

Ruokatarinoita ja perinteisiä makuja täydentävät huolella valitut viiniparit Finnjävelin kumppanin Anoran valikoimista. Esimerkiksi rusinainen Rivesaltes Ambré vuodelta 2005 on täydellinen pari pullavanukkaalle.

Muru-konsernin Timo Linnamäki visioi, että tulevaisuudessa jokin näyttely voisi laajentua Finnjävelin Salin puolelle. Jos taiteilijoille sopii, Finnjävel vie puolestaan mielellään ryhmäillallisia Taidehallin puolelle.

Aistit-illallisen tekijät uskovat sen jättävän kokonaisvaltaisen muistijäljen, joka yhdistyy pysyvästi Finnjäveliin ja Taidehalliin.

Finnjävel Aistit -illallinen alkaa Helsingin Taidehallin Epävarmat tilat -näyttelystä. KUVA Finnjävel
KUVA Finnjävel
Finnjävel Aistit -illallisella nähdään valokuvaaja Riku Karjalaisen kuvia ja videoita suomalaisesta luonnosta. KUVA Finnjävel


Riku Karjalainen: rikukarjalainen.com
Finnjävelin Aistit: https://finnjavel.fi/aistit/


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi