Kahvilat

Tänne ei aiemmin ole yleisö päässyt – Päärautatieaseman uusi Café Eliel haluaa olla Helsingin keskeisin kohtaamispaikka

Café Elielin sisäänkäynti. Katsojan silmin oikealle jäävät Elielinaukio ja Postitalo. KUVA Juha Tarvonen

Helsingin päärautatieasemalla maanantaina auennut Café Eliel on auki aamusta iltaan seitsemän päivää viikossa.

”Haluamme, että Café Elielistä tulee kaupungin keskeisin kohtauspaikka, johon voi poiketa koko päivän: aamiaiselle, lounaalle, laadukkaalle kahville tai drinkille. Tämä on mainio paikka sopia treffit sekä paikallisille että turisteille”, ravintoloitsija ja HH Ravintoloiden toimitusjohtaja Henri Häkkinen kertoo.

Café Eliel sijaitsee asemarakennuksen länsikulmassa, joka on tähän asti ollut suljettu yleisöltä. Nimi juontaa arkkitehti Eliel Saarisesta, joka Helsingin päärautatieaseman viime vuosisadan alussa suunnitteli.

”Haluamme kunnioittaa paikan henkeä, mutta modernilla tavalla”, Häkkinen sanoo.

”Olemme valinneet Café Elieliin sekä sisustuksen että tuotteet ilmentämään suomalaista ruoka- ja juomakulttuuria, korostaen sitä helsinkiläisyydellä.”

Café Elielin ruokalista on suunniteltu monipuoliseksi, kertoo keittiömestari Susanna Osara. Työmatkalaisia palvellaan helpoilla mukaan otettavilla aamiais- ja lounasvaihtoehdoilla.

”Tuomme takaisin suomalaisen voileipäkakkuperinteen, meiltä sitä tulee saamaan palana hyvän oluen tai kahvin kera vaihtoehtona voileivälle, joita toki on myös valikoimissa. Ja saa meiltä myös perinteistä helsinkiläistä Eromangan lihapiirakkaa, sekä tietysti kasvis- ja vegaaniruokavaihtoehtoja”, Osara kuvailee.

Juomalistassa on kahvien lisäksi laajasti alkoholijuomia sekä cocktaileja. Painotus on helsinkiläisten valmistajien juomatuotteissa.

LUE MYÖS: Tältä se nyt näyttää! Asemahalli Helsingissä mullistettiin näyttäväksi ravintolaksi

Liikehuoneistossa on Eliel Saarisen piirtämät korkeat ikkunat. KUVA Juha Tarvonen
Tila on Museoviraston suojelema ja remontit on toteutettu sen mukaisesti. KUVA Juha Tarvonen
KUVA Juha Tarvonen


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker