MAINOS

Uudet Knorr Professional Fondit ja Demi-glace pohjana kokin luovuudelle

Knorr Professional Fondit ovat uudistuneet täysin. Samalla kun tuotanto siirtyi uudelle tehtaalle, Unileverin pohjoismainen tuotekehitystiimi uudisti sarjan. Yhteistyön tuloksena syntyi kolmen fondin sarja käyttövalmiita tuotteita, jotka vastaavat keittiön akuutteihin tarpeisiin.

Haastavassa markkinatilanteessa kustannusten kurissa pitäminen on ravintoloille yhä isompi haaste. Valmiit fondit ovat kustannustehokkaita monelta kantilta.

Työvoimapulan myötä alalta on kadonnut tieto-taitoa, ja monet kokit kaipaavat hyviä ja helppoja ratkaisuja. Knorr Professional Fondien ympäristöystävällisyys vastaa myös Pohjoismaisiin arvoihin.

Knorr-kanakerma

”Energiakriisin aikana valmiiksi tehty tuote on huippu: olemme tehneet kaiken aikaa ja energiaa vievän työn. Fondeja on helppo käyttää keittiössä, eikä hellaa tarvitse pitää pitkään päällä. Lihaliemen keittäminenhän on päivien homma, 4–5 päivää, jos teet alusta lähtien. Knorr Professional Fondissa vaikein työ on tehty”, Unileverin koekeittiöasiantuntija Tommi Virranta toteaa.

Unileverin toinen koekeittiöasiantuntija Sami Lamminaho korostaa fondien tuomia mahdollisuuksia:

”Näiden tuotteiden pohjalle voit rakentaa myös oman reseptin ja annoksen. Näin säästät aikaa keittiössä ja valmistat täydellisiä ruokia nopeasti.”

Knorr-tuotteet

Maku edellä

Koekeittiöasiantuntijoille tärkeintä oli luoda fondeja, jotka toimivat pohjoismaisessa keittiössä ja maistuvat hyvältä.

”Fondit on tehty luonnollisista raaka-aineista, samoista joita käyttäisit itse. Makuprofiilissa on haettu tasapainoisuutta ja lupaamme, että tuote on aina tasalaatuinen”, Virranta kertoo.

Hän kertoo makuprofiilin osuvan pohjoismaiseen makuun:

”Tavoittelimme puhtaita makuja. Halusimme eroon kitkeryydestä ja teimme tiiviin demi-glacen ja fondeja, joista saa puhtaan pohjan mihin hyvänsä ruokaan.”

Tuotesarja on gluteeniton, laktoositon ja valmistettu ilman allergeeneja tai lisäaineita, joten se toimii myös osana erikoisruokavalioita. Tuotteilla on myös Sydänmerkki.

Sydänmerkki

”Demi-Glace on maukas ja täyteläinen tumma kastikepohja laadukkaista raaka-aineista. Lihaisa, paahteinen ja aromikas maku on täydellinen sellaisenaan tai kastikepohjiin. Sen valmistuksessa on käytetty 900 grammaa lihaa ja luita litraan valmista tuotetta. Uudessa versiossa on raikkautta ja hapokkuutta, ei kitkerää paahteisuutta. Kasvikset tasapainottavat lihaisaa makua”, koekeittiöasiantuntijat kuvailevat.

Vasikkafondi on keitetty vasikan luista ja kasviksista. Sen maku on hennon aromikas ja hienostunut, erinomainen kastikkeiden, keittojen ja patojen valmistukseen.

Jatkuvasti suositumpi kanafondi on paahteinen ja täyteläisen makuinen. Maun aikaansaamiseksi on käytetty kilo kanaa valmista fondilitraa kohti. Käytä sellaisenaan tai hieman kokoon keitet­tynä ja ole osa trendiä: paahdettu kanaliemi on jo sivuuttanut pohjoismaisessa keittiössä perinteisen lihaliemen.

”Uudet fondit ovat liemipohjia, jotka on konsentroitu ja sisältävät paljon kollageenia ja makua. Litran pakkauksessa saa tiivistä kamaa ja fondit ovat sellaisenaan käyttövalmiita”, Virranta esittelee.

Demi-Glace on tarjolla sekä litran että viiden litran pakkauksessa.

Krorr Professional

Uusi tehdas takaa tasalaatuisuuden

Unileverin liemipohjat valmistettiin aiemmin Suomessa.

Kun tehdas keskittyi alkuvuodesta kaurapohjaisten tuotteiden valmis­tukseen, löytyi uusi valmistuskumppani etelämpää, Italiasta.

”Meillä on tietty konsistenssi, jota haemme. Uudemmat ja modernimmat tuotantotilat takaavat tasalaatuisen tuotteen. Meille on tärkeää, että tuote on aina samanlainen”, Sami Lamminaho toteaa.

Suomalainen twist sarjaan tulee siitä, että sitä ovat olleet luomassa suomalaiset kokit suomalaiseen makuun.

Tuotekehitystiimin laskelman mukaan fondit ovat 10–18 euroa edullisempia per litra kuin itse tehty liemi, kun otetaan huomioon kaikki resurssit, joita työ vaatii.

Lamminaho huomauttaa, että säästöä tulee myös siitä, että fondit ovat ehtaa tavaraa:

”Nyt ei kanneta vettä paikasta toiseen!”

Pakkauksen käyttö on helppoa: avaa ja rullaa tyhjäksi. Hävikkiä ei synny, sillä pussi on helppo tyhjentää.


Instagram: @UnileverFoodSolutions_Suomi

Facebook: UnileverFoodSolutionsSuomi

Kotisivut: unileverfoodsolutions.fi

Knorr Professional


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi
    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker
    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento