MAINOS

20 000 ihmisen keikka Ratinalla oli malliesimerkki turvallisesta elämyksestä – Securitaksen henkilökunta hymyili loppuun asti

Nelonen Media Live järjesti kesällä 2022 Suomessa 13 festivaalia ja kolme stadionkonserttia. Sellaiseen rutistukseen vaaditaan Suomen kovin tiimi ja vankka ammattitaito, vastaava tuottaja Marko Salo toteaa.

”Meillä on oman tapahtumatiimimme lisäksi laaja kumppaniverkosto, joka mahdollistaa, että voimme toimia koko maassa. Securitas on meille entuudestaan tuttu ja luotettava kumppani, ja Securitakselta löytyy laaja ammattitaito ja työntekijäverkosto läpi Suomen”, Salo kertoo.

Securitas oli kumppanina joka toisella Nelonen Media Liven kesän festivaaleista. Nelonen Media Liven ja Securitaksen yhteistyönä syntyi myös Juha Tapion areenakonsertti Tampereen Ratinalla 6. elokuuta. Tuona viikonloppuna jouduttiin Länsi-Suomessa keskeyttämään tai perumaan useampia tapahtumia myrskyn takia. Tampereella tehtiin rutiinin­mukaiset varmistukset, ja tapahtuma onnistui hyvin, kertoo Securitaksen turvallisuuspäällikkö Kalle Halonen.

Securitas
Kalle Halonen (oik.) ja Joonas Puhakainen vastasivat Ratinan konsertin turvallisuudesta. KUVA Miikka Varila

Häntä ilahduttaa yhteistyössä Nelonen Media Liven kanssa se, että kyseessä on ammattimainen toimija. Turvallisuusasioiden kanssa ei koskaan leikitä.

”Ammattimaisuus, kokemus ja osaaminen näkyy kaikessa. Kulisseissa käydään aina keskustelua teknisen tuotannon, turvallisuustoimijan ja järjestäjän kanssa, ja on helppoa toimia toimijoiden kanssa, jotka näkevät työmme arvon ja kuuntelevat meitä. Meillä on vakavasti otettavia vinkkejä”, Halonen toteaa.

Marko Salo komppaa:

”Tunnemme hyvin toisemme ja toistemme toimintatavat, mikä edesauttaa meitä kehittämään tapahtumiamme ja koko tapahtumakenttää. Vallitsevat olosuhteen huomioidaan tapahtumissamme jo ennakkosuunnittelussa ja varaudumme mahdollisiin uhkiin yhdessä tiiviissä viranomaisyhteistyössä. Juha Tapion konsertti ei ollut tästä poikkeus ja yhteistyö Securitaksen kanssa oli mutkatonta.”

Juha Tapion keikka oli rauhallinen. Se oli ennakoitavissa, sillä iskelmämusiikin yleisö on tavallista konserttiyleisöä iäkkäämpää ja naisvoittoista. Lieveilmiöiden määrä on tällaisessa konsertissa rajallinen, Halonen toteaa.

Securitas varautui keikalle kuten aina: sitä edelsi jopa vuoden mittainen suunnittelu, ja Halonen itse saapui paikalle kaksi päivää ennen ensimmäistä sointua. Asiaa helpotti se, että Securitas vastasi myös Ratinan edellisviikonlopun konsertin turvajärjestelyistä, joten osa kalustosta oli valmiina.

”Juha Tapion konsertissa yleisöä oli noin 20 000, ja toimme tapahtumaan 200 järjestyksenvalvojaa, kuten poliisi oli määritellyt etukäteen. Lisäksi hoidimme liikenteenohjauksen ja vartiointipalvelut tapahtuma-aitojen ulkopuolella”, Halonen kertoo.

Miten kaikki sujui? Marko Salon mukaan erityiskiitoksen ansaitsee Securitaksen henkilökunta, joka jaksoi hymyillä ja palvella asiakkaita loppuun saakka pienestä sateesta huolimatta.

”Artistikin totesi, että Ratinalla piti olla kiva kesäinen aurinkoinen ilta, jossa vähän soitetaan ja lauletaan, mutta se ei mennyt niin. Kesken konsertin alkoi kaatosade. Fiilis pysyi kuitenkin hyvänä niin artistilla kuin yleisölläkin; nostan hattua yleisölle, josta valtaosa katsoi sateesta huolimatta konsertin loppuun”, Kalle Halonen summaa.


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi
    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker
    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento