MAINOS

Elefantteja 5th Avenuella ja flamencoa pimeässä – uskalla ajatella isosti

Joey Bayerin uraan mahtuu monenlaisia tarinoita tapahtumamaailman huipulta.

– En ole koskaan joutunut laskemaan kahvimääriä samalla tavalla kuin täällä, Helsingissä! Tapahtuman kahvimäärästä tinkiminen Suomessa on samanlainen riskinotto kuin ryppyvoiteen antaminen lahjaksi anopille – on turvallisempaa pitää kahvipannut täynnä! Joey Bayer nauraa.

Bayerin mukaan onnistunut tapahtuma tarjoaa yleisölle yllätyksellisyyttä, aidon elämyksen ripauksella taikaa. Tapahtumajärjestäjänä hän kokee ylittäneensä odotukset, kun joku osallistujista huokaisee ”Wau!”. Tuolloin hän heittää tiimin kanssa yläfemmoja bäkkärillä.

Epicenter The Lounge. KUVA Epicenter

Unelmista totta

Helsinkiin verrattuna New York on täynnä monipuolisia palveluntarjoajia, joilta saa tapahtumaan kuin tapahtumaan erikoisia tuotteita ja palveluja lähes mihin vuorokauden aikaan tahansa. Tällainen ”Make it happen” -kulttuuri toisaalta asettaa tapahtumajärjestäjälle suuria paineita ja aiheuttaa unettomia öitä. Asiakkaiden toiveilla on kuitenkin rajansa.

– Asiakkaalle täytyy joskus valitettavasti sanoa ”ei”. Aina ei vaan voi saada elefanttia tallustelemaan alas 5th Avenueta valokuvaa varten. Kyllä, tämä oli erään morsiamen toive, joka jäi toteuttamatta. Tai no, elefantti saatiin viedä Central Parkiin, joten morsiamen unelma lopulta toteutui. Suomessa asiakkaiden toiveet ovat olleet realistisempia ja toteutettavissa. Ainakin toistaiseksi, Bayer nauraa.

Epicenter The Lounge party. KUVA Epicenter

Samankaltaista rohkeaa ja luovaa ajattelua voi Bayerin mukaan käyttää Suomessakin. Hän kannustaa sekä asiakkaitaan että muita tapahtumajärjestäjiä visioimaan rohkeasti.

– Haasta itseäsi ja mieti, mikä olisi hulluin idea ikinä. Esimerkiksi yksisarvisia tarjoilemassa sateenkaarijäätelöä samaan aikaan, kun sata vauvaa laulaa yhteen ääneen ”We are the champions”! Esittele ideasi asiakkaalle ja innosta heitä visioillasi. Tämän jälkeen suhteuta ideasi toteutettavaan muotoon, luopumatta kuitenkaan alkuperäisen idean vaikuttavuudesta, Bayer summaa.

Epicenter Revelation Space. KUVA Epicenter

Helsingin tapahtuma-areena Nro 1

Epicenterissä järjestetään erikokoisia ja monipuolisesti erilaisia tapahtumia ympäri vuoden täyden palvelun talon innovatiivisella tyylillä.

– Meillä on upeat tapahtumatilat ja resursseja auttaa asiakkaitamme ideoimaan ja järjestämään ikimuistoisia, joskus hullujakin elämyksiä. Asiakkaan tarpeista riippuen autamme esimerkiksi tapahtumasuunnittelussa, ennakkomarkkinoinnissa, toteutuksessa, tapahtuman aikaisessa viestinnässä ja jälkimarkkinoinnissa. Elefantteja emme kyllä täälläkään pysty tarjoamaan.


Joey Bayer.

Kuka?

Joey Bayer, Head of Events, Epicenter Helsinki.

Kotoisin New Yorkista, asunut Suomessa vuodesta 2020.

Ikimuistoinen tapahtuma, jonka järjestit?

Suunnittelimme sadalle henkilölle illallisen pilkkopimeässä tilassa, jossa tarjoilimme liekehtivältä grilliltä rapuja samaan aikaan, kun puhaltimet laskivat tilaan meren tuoksua. Kesken tarjoilun tilaan tuli flamencotanssijoita heiluvine helmoineen ja minä pidin sormet ristissä, että kukaan ei syttyisi palamaan. 25-vuotiaan hullua rohkeutta!

Epicenter Helsinki

Yhteisöllinen, jäsenyyksiin perustuva toimistokonsepti. Keskittynyt erityisesti teknologiapainotteisiin, innovatiivisiin kasvuyrityksiin, isoihin korporaatioihin ja kasvurahoitusyhtiöihin.

Helsingissä vuodesta 2018, ensimmäinen Epicenter avasi Tukholmassa 2016. Erilaisia tapahtumatiloja terassista juhla- ja konferenssitiloihin noin 250+ henkilölle.

Verkkosivu: weareepicenter.com/helsinki

LinkedIn: Epicenter Helsinki

Instagram: @epicenterhelsinki

Epicenter Helsinki


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi
    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker
    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento