Raaka-aineet

Papaija sopii sekä makeaan että suolaiseen, tuoreena ja kypsennettynä

Papaija on monelle suomalaiselle edelleen kysymysmerkki. Sen tunnistaa kuivahedelmäsekoituksista ja hedelmäsalaattisäilykkeistä, mutta tuoreena useimmat ovat maistaneet sitä thaimaalaisen Som Tam -salaatin yhtenä komponenttina. Tällöinkin yhtymäkohtia oranssinväriseen ja imelänmakuiseen papaijaan on vaikea havaita, sillä Som Tam -salaatissa käytetään rouskuvaa vihreää papaijaa, jota on saatavilla lähinnä etnisistä kaupoista. Monet salaattireseptit ohjeistavatkin korvaamaan vihreän papaijan suosiolla kaalilla tai kurkulla.

Kevätkuukausina kypsää, oranssia papaijaa ei kuitenkaan tarvitse metsästää erikoisliikkeistä.

Papaija sopii sekä makeisiin että suolaisiin annoksiin, tuoreena tai kypsennettynä.

Voiko papaijan siemenet käyttää?

Kasviksiin ja hedelmiin erikoistunut ruokakirjailija Pirjo Toikkanen löytää papaijan aromipaletista melonia, päärynää ja mansikkaa. Mangosta papaija eroaa keskeisesti muun muassa rakenteensa puolesta.

”Hedelmälihan koostumus muistuttaa avokadoa, eli se on tuntumaltaan aavistuksen rasvainen. Siksi hedelmäliha on helppo lusikoida ulos kuoresta, eli sen käsittely ei ole aivan yhtä haastavaa kuin mangon. Jotkut käyttävät papaijan pieniä tummia siemeniä ruoanlaitossa, mutta ne ovat maultaan kyllä aika pippurisia, joskin helposti pureskeltavia.”

Toikkanen suositteleekin siementen käyttöä lähinnä koristelutarkoituksiin.

Milloin papaija on kypsä?

Kypsän papaijan tunnistaa makeasta tuoksusta ja kevyesti periksi antavasta kuoresta. Vihreäkuori ei ole raa’an hedelmän merkki, vaikka kuoressa on usein myös keltaista ja oranssia. Päärynän muotoinen, kookas hedelmä halkaistaan pitkittäissuunnassa ja siemenet irtoavat vaivatta lusikoimalla.

Minkä kanssa papaija sopii?

Toikkanen suosittelee käyttämään papaijaa esimerkiksi curry-kastikkeiden ja kalojen makuparina. Koska hapokkuutta hedelmässä on luontaisesti vähän, se sopii voimakkaiden makujen, kuten inkiväärin, tähtianiksen, sitruunaruohon, chilin, sitrushedelmien ja punasipulin seuraan.

”Keitettynä papaijasta voi tehdä chutneyn ja kylmänä käyttää vaikka jogurtti-inkivääri -pohjaisessa kastikkeessa. Toki se sopii luontevasti näyttävän värinsä ja makeutensa puolesta jälkiruokiin, aamiaisbuffetiin ja smoothie-juomiin.”

Papaija mureuttaa lihaa

Toikkanen muistuttaa, että osa ihmisistä on allergisia papaijalle. Mehustaminen tai soseuttaminen voi kuitenkin vähentää allergisoivaa vaikutusta. Papaijan sisältämä papiinientsyymi pilkkoo valkuaisaineita, ja sen tiedetään mureuttavan lihaa. Siksi papaijasosetta kannattaa kokeilla liharuokien marinoinnissa.

”Hedelmää käytetään myös ruoansulatusvaivojen hoitoon. Kenties tämän saman entsyymin vuoksi”, Toikkanen otaksuu.

Julkaistu Aromissa 14.4.2018


Papaija (Carica papaya)

  • Etelä-Amerikan tropiikista kotoisin oleva hedelmäpuulajike, jonka makeat hedelmät ovat parhaimmillaan kevätkuukausina.
  • Hedelmät pakataan lähtömaissa raakoina, joten kypsyyttä on syytä kokeilla vihreää kuorta tunnustelemalla ennen käyttöä.
  • Sopivia mausteita papaijan seuraksi ovat esimerkiksi basilika, minttu, korianteri ja kirveli. Vihreää papaijaa käytetään myös thaimaalaisessa Som Tam -salaatissa, jossa se on raastettu julienne-raudalla salaattiin. Salaatissa on runsaasti chiliä ja limettiä, ja sen kanssa voi tarjota esimerkiksi vaaleaa kalaa tai rapuja.

rouvakasvis.blogspot.fi
satokausikalenteri.fi


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi