Keittiökoneet

Minkälainen grilli on asado? Entä kamado? ”Vihreä muna” ja avotuli valloittavat

Kamadogrilli valmistetaan kestävästä ja eristävästä keramiikasta ja sen ansiosta lämpötilan voi säätää yhden asteen tarkkuudella, oli ulkoilman lämpötila mikä tahansa.”

”Kamadogrilli toimii myös kiertoilmauunina. Silloin sisään laitetaan keraaminen levy, joka asetetaan hiilien ja ruuan väliin. Lämpötilaa säädellään ylä- ja alaluukusta. Grillissä voi perinteisempien grilliherkkujen lisäksi valmistaa vaikka laatikkoruokia tai leivonnaisia, kertoo Suomen Sähkötuonnin markkinointipäällikkö Saara Salminen.

Kamadossa käytettävä polttoaine on kovapuuhiili. Suurin osa näistä premium-tasoisista hiilistä tule Väli-Amerikasta, kuten Kuubasta, missä esimerkiksi Quebracho-puulajike on hukkapuuta eli ekologinen materiaali. Big Green Eggin omat hiilet ovat eurooppalaisia valkopyökistä ja pyökistä valmistettuja premium-hiiliä.

Kamadossa ei tarvita sytytysnesteitä, vaan hiilet sytytetään useimmiten luonnollisilla sytytyspaloilla.

”Sytytysnesteistä imeytyisi ruokaan aromeja, lisäksi neste imeytyisi grillin keramiikkaan. Yksi kamadon selkeistä vahvuuksista on se, että ruuasta ei haihdu nesteitä, sillä kosteus säilyy kamadon sisällä. Ruoka ei sen vuoksi myöskään pala grillissä.”

Kamadossa myös pitsa valmistuu hetkessä.

”Pitsa paistetaan reilussa 300 asteessa, ja se valmistuu minuutissa tai kahdessa. Hyvillä hiilillä grilli lämpenee nopeasti myös pitsan paistamiseen tarvittavaan korkeaan lämpötilaan.”

Savustuspaloilla ruokaan saadaan erilaisia aromeja.

”Konjakki- tai viinitynnyreistä valmistetut savustuspalat ovat suosittuja. Tämän kesän uutuuksia ovat Pitmasterin savustuspalat Jallu ja punaviini.”

Big Green Eggin historia ulottuu vuoteen 1974, jolloin niitä alettiin valmistaa Atlantassa, USA:ssa. Idea kamadogrilliin saatiin Aasiasta yli 3 000 vuoden takaa, jolloin ruokaa valmistettiin keraamisissa ruukuissa.

”Valmistustapa on edelleen sama. Tuotteen valmistuksessa käytetään Nasan kehittämää teknologiaa ja samoja materiaaleja kuin avaruussukkulassa. Kamado kestää vuosikymmeniä, käytännössä se on elinikäinen. Se on yksi syy, miksi Big Green Egg on selkeästi keittiömestareiden suosikki tällä hetkellä. Se ei myöskään savuta juuri lainkaan, joten se soveltuu hyvin käytettäväksi sisätiloissa ammattikeittiössä.”

Yhdessäoloa avotulen ympärillä

Asadon juuret juontavat Etelä-Amerikkaan. Suomessa asadogrillien eli Hasadon myynnin aloittanut Seppo Spens kertoo, että tuotekehitystä on tehty kaksi vuotta. Asadossa grillaushiillos saadaan aikaiseksi polttamalla tulipesässä koivuklapeja.

”Olemme pyrkineet parantamaan grillin ominaisuuksia ja käytettävyyttä. Olemme tehneet alkuperäiseen konseptiin muutamia muutoksia, joilla asado-tyyppinen grilli saadaan toimimaan suomalaisen koivun kanssa”, kertoo Seppo Spens.

Grilli on pitkäikäinen, sillä se valmistetaan ruostumattomasta teräksestä. Grillissä on v-uraritilät, jotka pitävät lihan mehukkaana ja ylimääräinen rasva valuu kerääjään. Hiillokseen ei juurikaan tipu rasvaa, joten rasvaleimahduksia ei tule. Koivuklapeja polttamalla käytössä on oma grillihiilien tuotantolaitos, mistä hiilet siirretään hiilikolalla sinne, missä niitä tarvitaan.

”Hiillos voidaan tuottaa myös joko grillihiilillä tai -briketeillä.”

Avotuli on näyttävä tunnelman tuoja.

”Ravintolaterassilla avotuli antaa tunnelmaa ja lämpöä. Avotulen käyttö grillauksessa tuo aivan oman mausteensa ja hasado kerää nopeasti ympärilleen ihmiset. Hasadolla grillaaminen laajentaa mahdollisuuksia nauttia grillaustapahtumasta oikein kunnolla.”

Spens kertoo, että osa grilleissä olevista komponenteista osa on tehty Virossa, mutta pyrkimyksenä on jatkossa valmistaa grillit Suomessa.

Julkaistu Aromissa 6/21.

Hasado-grilli
Seppo Spensin kehittämä asadogrillin suomalaisversio Hasado toimii koivuklapeilla ja avotuli tuo grillaamiseen oman erityisen tunnelmansa. KUVAT Suomen Sähkötuonti ja Hasado


Asadogrilli

  • Asadogrilli rinnastetaan puuhiiligrilliin ja sitä koskevat samat yleiset paloturvallisuusmääräykset. Ulos sijoitettuna se ei vaadi erikseen lupia, ellei kaupungin järjestyssäännöissä ole puuhiiligrillin käytöstä erikseen määrätty muuta. Tässä perusasiat, jotka on vahvistettu paloviranomaisen toimesta:
  •  Grillin etäisyys sivusuunnassa palavasta materiaalista tulee olla vähintään 1,5 metriä. Jos grilli asennetaan esimerkiksi puuterassille, palomääräykset vaativat, että grillin alla ja sivusuunnassa on oltava 0,5 metriä grillin ulkopuolelle ulottuva palamaton materiaali, esimerkiksi kivilaatta tai pelti.
  • Grillien asennuksessa grillikatokseen tai huonetilaan on huomioitava, että grilli tarvitsee huuvan ja savuhormin.
  • Tulen käsittelyssä sisätiloissa on aina noudatettava erityistä varovaisuutta.
  • Asadogrillin voi sijoittaa myös sisätiloihin, mutta silloin sitä koskevat samat määräykset kuin mitä tahansa tulisijaa tai avotakkaa eli silloin tarvitaan aina rakennuslupa


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi