Kilpailut

Tässä ovat Vuoden baarimestari -kisan finalistit

Vuoden baarimestari -kilpailun semifinaali järjestettiin Suomen baarimestareiden ja kannattajien kerhon eli FBSK:n kesäkokouksen yhteydessä Fontana Clubilla Vaasassa maanantaina.

Semifinaalin selvitti parhain pistein Sami Sillanpää. Hänen lisäkseen yhdeksän muuta baarialan ammattilaista kilpailee myöhemmin järjestettävässä finaalissa. Koko kilpailun voittaja edustaa Suomea International Bartender Associationin eli IBA:n järjestämissä MM-kisoissa.

Kilpailijoita oli 20 ympäri Suomea. Tänä vuonna mielenkiintoista oli, että semifinaaleihin osallistui myös huomattava määrä pitkän linjan baarialan ammattilaisia, joista moni muistetaan jo 1990-luvun ja 2000-luvun alun baarimestarikilpailuista.  

Kilpailun cocktailtyyli vaihtelee vuosittain. Tänä vuonna käyttöön valittiin Bartender´s Choice, jossa baarimestarit saavat itse vapaasti valita juoman tyylin. Kilpailussa nähtiin monenlaista juomaa, niin pitkiä kuin lyhyitäkin. Yhteisiä nimittäjiä olivat punertava väri sekä yksinkertaisen tyylikkäät koristeet, joissa oli paljon sitrusta, yrttejä ja mausteita.

Osa baarimestareista luotti yksinkertaiseen tyylikkyyteen, osa taas oli luonut juomansa ympärille kiinnostavaa tarinallisuutta. Mauissa oli trendikästä hentoa katkeruutta ja olipa muutama yhdistänyt ilahduttavasti naposteltavaakin cocktailinsa kylkeen.

Teksti jatkuu kuvien jälkeen.

Kilpailun semifinaalituomaristossa olivat FBSK:lta Leena Komulainen ja Iida Järvelin, Alina Laaksonen Anoralta, Nightwishin rumpali Kai Hahto, vaasalaisen ravintola Fröj’n ravintolapäällikkö Katariina Heikkinen, Wasa Fools Paradisen kombucha-yrittäjä Tuomas Paavola sekä Norexilta Petri Hovattala. Tuomareiden työ ei ollut helppoa, koska kilpailun taso oli korkea.

Vuoden baarimestari -kilpailu palaa parin vuoden tauolta. Hallitseva mestari on vuoden 2019 kisan voittanut Markus Sillanpää, joka työskentelee nykyään Anoralla tuoteaktivointitehtävissä.

LUE MYÖS: Suomen edustaja mocktailien MM-kisoissa on Jan Lindgren! Tässä resepti, jolla voitettiin Suomen-karsinta

LUE MYÖS: Natasha Henriksson haluaa olla Suomen paras tarjoilija: ”Ei ole kyse siitä, että saan myytyä paljon”

Vuoden baarimestari -kilpailun finalistit 2022

Sami Sillanpää, 80,80 pistettä

Jani Virta, 79,70

Juha Heusala, 76,10

Jan Lindgren, 72,80

Jari Hakkarainen, 70,70

Krista Holopainen, 69,20

Jussi Alatalo, 68,20

Harri Törmänen, 67,40

Jouni Büsing 64,90

Laura Rinnekangas, 64

Sami Sillanpää oli semifinaalin pistekuningas. KUVA Anikó Lehtinen

Korjaus 10.6. klo 17.22: Ravintolapäällikkö Katariina Heikkisen työpaikka on ravintola Fröj.


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker