Olut

Naisvoimaa! Perhosefekti-ipa on askel kohti tasa-arvoisempaa olutkulttuuria

Perhosefekti eli perhosvaikutus on kaaosteoriassa käytetty vertaus siitä, että perhosen siivenisku voisi saada aikaan myrskyn toisella puolella maapalloa.

Perhosen siiveniskuja oli kuultavissa helsinkiläisessä Bruuveri-panimoravintolassa keskiviikkona, kun olutalan suomalaiset kärkinaiset julkistivat Perhosefekti-yhteisoluensa. Oluen nimi juontaa pohjoisamerikkalaisesta West coast lady -perhoslajikkeesta, mutta myös muutoshakuisuudesta: tavoitteena on edistää naisten asemaa miehisellä olutalalla.

”Mitä monipuolisempi jakauma meitä on, sen paremmin ala voi. Miehillä on panimoverkostonsa, ja siksi naisilla on perusteltua olla omansa”, toimittaja ja olutalan monitoiminainen Anikó Lehtinen sanoo.

Kansainvälinen Pink Boots Society -järjestö kasaa naiset eri puolilla maailmaa oluenvalmistukseen vuosittain kansainvälisenä naistenpäivänä. Suomessa tempaus järjestettiin nyt neljännen kerran.

Pink Boots Societyn tavoitteena on edistää alalla toimivien naisten urakehitystä sekä keskinäistä verkostoitumista. Näiden ohella järjestö haluaa houkutella lisää naisia nauttimaan oluesta.

Yllä: Videolla Marjokaisa Piironen, Riitta Sulkama ja Greta Mäkinen. Jos video ei näy, katso se Instagramista.

LUE MYÖS: Panopuheita ja vähättelyä – kysely: häirintä rehottaa panimo- ja olutalalla

LUE MYÖS: Suomalaiset olutnaiset koolla Tuusulassa – yhteisolut on tapa kohentaa naisten asemaa olutalalla

LUE MYÖS: Mari Saarenpää maistelee viskiä päivittäin – rohkaisee muitakin naisia tislaajiksi: ”Kyllä me osaamme, jos haluamme”

Yllä: Videolla Anikó Lehtinen ja Berta Schneider. Jos video ei näy, katso se Instagramista.

Perhosefekti-ipa valmistettiin kansainvälisenä naistenpäivänä 8. maaliskuuta Maku-panimon tiloissa Tuusulassa. Kuvassa vasemmalta lukien Berta Schneider (Mamu Brewing), Marjokaisa Piironen, Ville Makkonen (Maku Brewing), Henna Parkkila (Diamond Beverages), Ari Kolehmainen (Maku Brewing), Johanna Teräs (Fat Lizard Brewing), Maria Markus (Olutreissu) ja Riitta Sulkama (Nokian Panimo). Edessä Anikó Lehtinen (Olutreissu), Sara Valli (Narvan Panimo) ja Greta Mäkinen (Fat Lizard Brewing). KUVA Maku Brewing
Ravintola-alalla pitkään työskennellyt Berta Schneider on löytänyt paikkansa oluen maailmasta. KUVA Anikó Lehtinen
Narvan kyläpanimon Maija Huttunen (vas.) ja Sahti-Kaisana tunnettu Marjokaisa Piironen työn touhussa naistenpäivänä. KUVA Anikó Lehtinen
Greta Mäkinen (vas.), Berta Schneider, Marjokaisa Piironen ja Riitta Sulkama ottivat keskiviikkona tuntumaa itse valmistamaansa Perhosefekti-olueen. KUVA Anikó Lehtinen
West coast -henkisessä Perhosefekti-ipassa on käytetty Pink Boots -järjestön määrittämältä tuottajalta tilattua humalasekoitusta. Oluen maussa on sitrushedelmää ja trooppisuutta. KUVA Anikó Lehtinen


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker