Viini

Näin Tallink Siljalla valitaan laivan viinit – tuottajalle yhteistyö ison varustamon kanssa on lottovoitto

Laivan viinituottajat yhteiskuvassa. KUVA Peter Tammenheimo

Tallink Siljan viralliset laivan viinit valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Uudet viinit tulivat myyntiin toukokuun alusta lukien. 

Isojen varustamoiden kanssa viiniyhteistyöhön pääseminen on viinintekijöille eräänlainen lottovoitto, sillä se varmistaa kaupallisen menekin kertasopimuksella pitkäksi aikaa. Esimerkiksi Tallinkin ja Siljan laivoilla myydään laivan kuohuviiniä yli 400 000 täysikokoista pulloa ja tuplamäärä piccoloita.

Puna- ja valkoviinien menekit lasketaan nekin sadoissatuhansissa, ja laivan samppanja on omassa tuoteryhmässään ylivoimainen myyntijohtaja.

Viinejä myydään kaikilla Tallinkin ja Silja Linen laivoilla sekä Tallink Hotelleissa Virossa.

Kahden päivän sokkomaistelu

Viinien valintaprosessi käynnistyy joka toinen syksy, kun eri tukkurit lähettävät hinta- ja laatukriteerien mukaiset näytteet varustamon kategoriapäälliköille, jotka sitten karsivat satojen näytteiden joukosta varteenotettavimmat viinit jatkoon.

Esikarsinnan jälkeen laivojen sommeliereistä ja eri asiantuntijoista koostuva raati kokoontuu sokkotastingiin ja tekee lopulliset päätökset. Tässä vaiheessa maisteltavana on kaiken kaikkiaan noin 120 tarjokasta viidessä kategoriassa: kuohuviinit, samppanjat, valkoviinit, roséviinit ja punaviinit.

Tämän vuoden haussa valko- ja punaviinejä sokkotestiin asti pääsi nelisenkymmentä kumpaakin, kuohuviinejä 15, samppanjoita kymmenen ja roséviinejä yhdeksän erilaista.

Istunnot kestivät kaksi päivää. Ensimmäisenä päivänä maisteltiin valko- ja kuohuviinit, seuraavana aamuna jatkettiin rosé- ja punaviineillä.

Kilpailun kulku oli hyvin systemaattista. Niin sanotussa alkukilpailussa viinit maisteltiin neljän sarjoissa, pisteytettiin ja karsittiin sitä kautta semifinaaliin ja lopulta finaaliin. 

Ammattilaisista koostuvalle raadille tuoksu kertoo viinistä jo hyvin paljon. Kun vielä makukin on linjassa tuoksun kanssa, se antaa odottaa paljon myös jälkimaulta. Jälkimaun pituus on suoraan verrannollinen viinin laatuun.

Tavoitteena tasapainoisuus

Laivan viinien tulee olla monikäyttöisiä ja laivojen imagoon sopivia, mutta ennen kaikkea niiden tulee maistua hyvin heterogeeniselle kohderyhmälle eli matkustajille. Tärkeimmäksi ominaisuudeksi nousee tasapainoisuus.

Lisäksi pääsy laivan viiniksi edellyttää viinitalolta kykyä tuottaa samaa tasalaatuista viiniä riittävän paljon. Ulosmyyntihinnan tulee asettua kahdeksan–yhdeksän euron tuntumaan, ja samppanjan osalta sen tulee olla alle 30 euroa.

Viinit, joissa hedelmäisyys, hapokkuus, raikkaus ja punaviineistä puhuttaessa myös tanniinit ovat sopusoinnussa keskenään, ovat potentiaalisia menestyjiä.

Kilpailuun voivat osallistua kaikki viinimaat ja -alueet, mutta usean kilpailun otannan perusteella italialaiset ja saksalaiset tuottajat ovat menestyneet parhaiten. Italia juhli myös tänä vuonna, mutta valkoviinisarjassa Itävalta päihitti saksalaiset.

”Maahantuojan näkökulmasta fokus näyttäisi olevan siinä, että löydetään tuote, joka on laadukas, alueelle ominainen ja jolla on kuluttajaystävällinen hinta. Se ei suinkaan ole mikään helppo yhtälö”, sanoo Vindirekt Finlandin Travel Retail Sales Manager Joonas Vainio.

”Jokainen kunnianhimoinen ravintoloitsija haluaa tarjota asiakkaille ravintolan tyyliin istuvan ainutlaatuisen viinikokemuksen, talon viinin. Koska meidän ravintolamme ovat laivoilla, kutsumme talon viinejä laivan viineiksi”, toteaa Tallink Siljan viinien kategoriajohtaja Annamari Nikkel.

Omilla viineillä luodaan myös brändimielikuvaa ja houkutellaan laatutietoisia matkustajia laivoille.

”Asiakkaamme tietävät, että Tallink Siljan laivan viinit ovat monikäyttöisiä laatuviinejä, joiden hinta-laatusuhde on aina paras mahdollinen”, Nikkel sanoo.

Markus Huber kertoo viinistään. Taustalla viinien kategoriajohtaja Annamari Nikkel. KUVA Peter Tammenheimo

Aika suosii luomua

Samppanjaa lukuun ottamatta kaikki valitut viinit ovat sertifioituja luomuviiniä. Samppanjakin on saamassa luomusertifikaatin ensi vuonna.

Tallink Siljan kuohuviiniksi valikoitui italialaisen Pohjois-Italian Venetosta Corvezzo Blanck de Blancs Spumante Organic. Corvezzo on yksi Italian suurimmista luomuviinituottajista.

Päärypäleenä viinissä on Glera-lajike, joka saa tukea Chardonnay- ja Pinot Blanc -rypäleistä. Tuoksussa korostuu Gleran aromikkuus: valkoisia kukkia, omenaa ja päärynää. Erittäin kuiva ja tyylikäs maku seuraa tuoksua. Tasapainoinen kokonaisuus.

Corvezzo Banc de Blancs sopii erinomaisesti aperitiiviksi tai kevyiden kalaruokien ja kasvisruokien kumppaniksi.

Laivan samppanja, Champagne Lombard Extra Brut Premier Cru, tulee Champagne Lombardin perhetilalta Epernaysta. Viiniin on käytetty klassiset samppanjarypäleet Chardonnay, Pinot Noir ja Meunier, jotka tulevat eri Premier Cru -tarhoilta. Viini on erittäin kuiva, mineraalinen, hienostunut ja kolmen vuoden kellarikypsytyksen ansiosta runsaan hedelmäinen.

Monikäyttöinen samppanja sopii muun muassa erilaisten merenelävien kuten rapujen, osterien ja simpukoiden seuraan sekä makupariksi keveiden aasialaisten ruokien kanssa.

Valkoviini Markus Huber Grüner Veltliner Winemaker’s Selection Organic tulee suositulta itävaltalaiselta viinintuottajalta Markus Huberilta. Huberin tila on perustettu vuonna 1648, ja hetkellä viiniä valmistetaan jo kymmenennessä sukupolvessa.

Näillä mennään. KUVA Tallink Silja

Perinteitä Itävallasta ja kulttuuria Italiasta

Itävallassa Grüner Veltliner on tärkein rypäle. Markus Huberin viinitarhat sijaitsevat Traisentalin laaksossa noin tunnin ajomatkan päässä Wienistä länteen. Alueen ilmastolle on ominaista vuoden- ja vuorokaudenaikojen mukaan suuresti vaihtelevat lämpötilat. Täällä Alppien rinteiltä laskeutuvat viileät tuulet kohtaavat Tonavan laaksosta tulevien lämpimien ilmavirtojen kanssa.

Markus Huber Grüner Veltlinerin tuoksussa löytyy yrttistä mausteisuutta, kypsää hedelmäisyyttä ja aavistus tupakkaa. Ryhdikäs, sopivan hapokas ja täydellisen tasapainoinen viini valkoiselle lihalle, mereneläville ja aasialaisille ruoille.

Roséviini Barone Montalto Nero D’Avola Rosato Organic on kuiva, raikas ja hedelmäinen roséviini Sisiliasta. Sen tuoksu on herkän orvokkinen ja kukkainen, maussa yhdistyvät mansikka ja granaattiomena. Nero D’Avola on Sisilian merkittävin punainen rypälelajike. 

Laivan roséviini sopii hyvin yhteen grillatun lohen ja italialaisten ruokien kanssa. Etenkin Sisiliassa viini kulkee aina käsi kädessä ruoan kanssa. Sisilialaiset juovat viiniä ilman ruokaa ani harvoin, tuskin koskaan, ja jopa aperitiivien kanssa tarjolla on aina vähintään pieniä suupaloja.

Laivan punaviini Barbanera Campo Pietra Appassimento Organic tulee niin ikään Etelä-Italiasta. Se on valmistettu paikallisista Primitivo- ja Negroamaro-rypäleistä appassimento-menetelmällä. Tuoksussa ja maussa on karhunvatukkaa, kirsikkaa ja luumua. Kaikkien laivan viinien tapaan Barbanera on hyvin monikäyttöinen viini. Se sopii punaisen lihan sekä pitkään kypsytettyjen juustojen seuraan sekä nautittavaksi sellaisenaan.


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker