Cocktailkoulu

Miten Margarita tehdään? Vältä yleinen virhe tasapainottamalla makeus ja happo

Margaritan resepti on tämän jutun lopussa.

Yllä: Jos upotus ei toimi, katso video Youtubesta.

Klassinen Margarita valmistetaan tequilasta, triple sec -likööristä, limemehusta ja sokerisiirapista. Kylmäksi ravistettu cocktail tuplasiivilöidään coupe-lasiin eli perinteiseen samppanjamaljaan, johon on tehty suolareunus. Margarita koristellaan limen kuorella. 

Avecmedian ja Suomen baarimestarien yhdistyksen (FBSK) cocktailkoulussa treenataan kymmenen suosikkicocktailia ja tekniikat, joilla ne onnistuvat varmasti. Margaritan valmistuksen opettaa helsinkiläisen Chihuahua Julepin baarimestari Matias Pietarinen.

Pietarinen kertoo, että Margaritassa yleisin virhe on makean ja happaman tasapainon puute. Makeutta voi säädellä valmistamalla itse sokerisiirapin, jossa on kaksi osaa sokeria ja yksi osa vettä. Siirapin voi valmistaa myös sekoittamalla sokeria ja vettä samassa suhteessa, mutta silloin juomaan tulevan veden määrän hallinta on vaikeampaa: cocktailiin tulee lisättyä jo ennen valmistusta enemmän vettä, kuin se todennäköisesti tarvitsee.

Sitrusmehuja sisältäviä drinkkejä kannattaa aina maistaa valmistusvaiheessa, koska mehujen maku vaihtelee sesonkien mukaan. Välillä limen mehu saattaa olla hedelmäisen raikasta, välillä intensiivistä ja kitkerää. Sokeria voi lisätä maun mukaan.

Mitä Margarita sisältää?

Margaritan ainekset ovat tequilan lisäksi tuorepuristettu limemehu, sokerisiirappi ja triple sec, joka on appelsiininmakuinen likööri. Triple secejä on runsaasti erilaisia, kevyestä täyteläiseen ja tuhdin marmeladiseen. Siksi Pietarinen kehoittaakin miettimään alkoholien yhdistelmää. Jos käyttää kypsyttämätöntä, hedelmäistä Highland-tyylistä tequilaa, kannattaa triple secin olla samaa makuprofiilia. Hennon tammisille tequiloille taas sopii täyteläisempi ja hedelmäisempi sitruslikööri.

Triple secin määrää voi säädellä tuotteen mukaan. Kirkasta ja kevyttä sitruslikööriä voi käyttää puolitoista senttilitraa, mutta esimerkiksi konjakkipohjaisia täyteläisiä sitrusliiköörejä kannattaa lisätä vain senttilitra, ettei sen maku peitä tequilaa alleen.

Miten Margarita tehdään?

Helppo Margarita valmistetaan ravistamalla cocktailshakerissä. Kotona voi käyttää sen sijaan vaikka proteiinijauheshakeria. Ravistamiseen tarvitaan lisäksi jäitä, joihin kannattaa panostaa. Huonolaatuisesta jäästä sulaa ravistamisen aikana paljon vettä, ja juomasta tulee vetinen. Isoilla kuivilla jääpaloilla ravistaessa cocktail ehtii jäähtyä ja siihen sitoutuu oikea määrä sulavettä, ja silloin valmistuu paras Margarita.

Pietarisen mukaan yleinen harhaluulo on, että ravistaessa jään tulee liikkua aggressiivisesti edestakaisin lyhyellä liikkeellä. Silloin jää kuitenkin hajoaa shakerissä murskaksi, ja alkaa sulaa nopeampaan tahtiin. Parempi olisikin ravistaa pyörivällä liikkeellä niin, että kädet ovat kehon etupuolella. Tällä tavalla saa myös koko kehon käyttöön, eivätkä kädet ole yksin töissä. Se on myös ergonomisempaa.

Mikä tequila Margaritaan kannattaa valita?

Klassisessa Margaritassa käytetään kirkasta blanco-tyylistä tequilaa, joka on joko kypsyttämätöntä tai sen on annettu olla tammitynnyrissä korkeintaan 60 vuorokautta. Tuotteen etiketistä saattaa löytyä myös termit silver tai plata. Margaritaan voi käyttää myös ikäännytettyä reposado-tequilaa, joka viettää tammitynnyrissä vähintään kaksi kuukautta ennen pullotusta. Pietarisen mukaan yli vuoden kypsytetyt anejo-tequilat eivät pääse Margaritassa oikeuksiinsa parhaalla tavalla.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Baarimestari Matias Pietarinen. KUVA Eemeli Sarka

Baarimestarin vinkit Margaritan tuunaamiseen

Margaritasta on olemassa monia versioita. Baarimestareiden suosiossa on Tommy’s Margarita, jossa triple sec jätetään pois ja sokerisiirapin tilalla käytetään agave-nektaria. Tässä jäillä tarjoiltavassa versiossa tequila pääsee enemmän esille. Pietarisen mukaan Margaritasta on helppo tehdä versioita, koska siinä on perusraaka-aineet ja klassinen sour-drinkin pohja, jota pystyy muokkaamaan hyvin laajasti.

Erilaiset Margaritat ovat suosittuja, ja erityisesti Frozen Margaritat ovat vieneet suomalaisten sydämet lomamatkoilla. Jäähileiset drinkit eivät perinteisesti ole kuuluneet cocktailbaarimestareiden lempilapsiin, mutta nekin voi Pietarisen mukaan toteuttaa tyylikkäästi. Mukaan tulee lisätä riittävästi sokeria ja happoa, jotta kokonaisuus ei ole vetinen. Vaatii enemmän sokeria, jotta jäähileinen juoma maistuu samalta kuin ravistettu. Frozen-juomiin tarvittavan sokerin määrä on yllättävän suuri, melkein kaksinkertainen ravistettuun juomaan nähden. Runsaammasta sokerimäärästä huolimatta pääalkoholien tulee myös maistua. Pietarinen on valmistanut Mansikkamargaritaa sekä tequilasta että mezcalista. Kesällä kannattaa käyttää kotimaisia mansikoita.

Kotibaarissa käytössä olevat tehosekoittimet eivät yleensä ole tarkoitettu jäiden murskaamiseen, minkä vuoksi Frozen Margaritan valmistus saattaa olla haastavaa. Pietarisen mukaan jäätä lisätään usein myös liian paljon, jolloin kokonaisuudesta tulee laimea. Jäitä kannattaakin lisätä vähän kerrallaan.

Oma twisti Margaritasta: Uuta alkoholiin uusi maku, mausta suolareunus tai lisää muutama senttilitra hedelmä- tai marjapyrettä.

Alkoholiton Margarita: Tee Margaritan kaltainen alkoholiton drinkki sitrus-shrubista, joka valmistetaan sitruksen kuorista, -mehusta, sokerista ja etikasta.

Erilaiset Margaritat eri vuodenajoille: Sesongin raaka-aineita voi lisätä pyreen, siirapin tai infuusion muodossa – kokeile kevättalvella mandariinia, kesällä kotimaisia marjoja, syksyllä omenaa tai luumua.

Mikä on Margaritan historia?

Kuten monien muiden klassikkodrinkkien, myös Margaritan historia on hämärän peitossa. Sen keksijäksi on veikattu useita henkilöitä: esimerkiksi tijuanalaista ravintoloitsijaa 1940-luvulla sekä seurapiirijulkkista 1930-luvun Acapulcosta. Todennäköistä kuitenkin on, että juoma on muotoutunut vuosien saatossa Daisy-nimisen drinkkikategorian raameihin. Sitrusmehua, sitruslikööriä ja alkoholia yhdistävät Daisyt olivat suosittuja drinkkejä 1900-luvun alkupuolella, ja Margarita todennäköisesti sai alkunsa tequila-pohjaisena versiona Daisysta. Tätä teoriaa tukee myös se, että espanjan kielen sana margarita tarkoittaa päivänkakkaran kukkaa, joka on englanniksi daisy.

Lähde: Difford’s Guide


Margaritan resepti

Lasi: coupe eli vanhanaikainen samppanjamalja

Valmistustapa: ravistaminen

Koriste: suolareunus (tarvitset suolaa ja palan limeä)

Raaka-aineet:

3 cl tequilaa

1 cl triple sec -likööriä

3 cl tuorepuristettua limemehua

1-1,5 cl sokerisiirappia (2 osaa taloussokeria, 1 osa vettä)

Tee jäähdytettyyn tarjoilulasiin suolareunus kostuttamalla reuna limellä ja ripottelemalla reunalle suolaa.

Mittaa shakeriin tequila, triple sec -likööri, limemehu ja sokerisiirappi.

Lisää jäitä, sulje shaker ja ravista kylmäksi.

Tuplasiivilöi koristeltuun tarjoilulasiin ja viimeistele limen eteerisellä öljyllä.

Jutun alussa on video Margaritan valmistuksesta.

Avecin ja FBSK:n cocktailkoulu

1. Whiskey Sour
2. Negroni
3. Daiquiri
4. Gin & Tonic
5. Old Fashioned
6. Bloody Mary
7. Irish Coffee
8. Margarita
9. Mojito 
10. Aperol Spritz


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker