Hinnoittelu

Maksaako vesi ravintolassa? Eri käytäntöjä

Aromi-lehti kysyi vesilinjaa viidestä ravintolasta. Vesi tulee ravintolapöytään useimmiten hanasta. Ellei vettä ole hiilihapotettu, ei asiakkaalta välttämättä peritä maksuakaan. Kuitenkin vesi tarjoillaan pöytään, ja itsepalvelunakin täytetty lasi täytyy ainakin tiskata.

”Se on statement, ettei vedestä tarvitse maksaa. Hanavesi on Suomessa maailman puhtainta, ja kun asiat ovat näin hyvin järjestetty, pystyvät turistitkin avaamaan silmiään”, Löylyn ravintolatoimenjohtaja Eemeli Nurminen sanoo.

Hän on juuri vastannut vesiasiasta suomalaiselle matkanjärjestäjälle, joka oli saanut palautetta turistiryhmältä.

”Olivat olleet ihmeissään, että ravintolassa juodaan hanavettä. Välillä se hämmentää turisteja, jos he ovat maasta, jossa hanavettä voi käyttää enintään wc:n huuhteluun. Löylyssä vesihana on kesäaikaan asiakkaiden käytössä salissa, talvikaudella vesi tarjoillaan kannussa pöytään. Kuplavetenä ravintola käyttää Droppin pullovesiä. Niitä pullottaa Etelä-Pohjanmaalla yhteiskunnallinen yritys, joka lahjoittaa tuottonsa Itämeren suojeluun.”

”Se juontaa Jasper Pääkköseen ja hänen kalastusharrastukseensa”, Nurminen kertoo.

Päijännettä hanasta

Kappelissakin juodaan Päijännettä hanasta. Vesi tulee Barfixin toimittaman hapotuslaitteiston kautta. Siinä on myös jäähdytys.

”Salin puolella ei ole lainkaan pullovesiä. Turistitkin kyselevät vedestä vain harvoin. He tietävät, että Suomessa on hyvä vesi”, ravintolapäällikkö Santeri Uusitalo sanoo.

Jäävesi ei maksa Kappelissa mitään, mutta jos se on ainoana ruokajuomana, kannullisesta veloitetaan euro. Kuplavesi maksaa kaksi euroa.

”Meillä on edullinen vesi verrattuna moneen muuhun. Se on palvelutuote, josta emme halua asiakasta rokottaa.”

”Kuplilla ja stillinä vettä menee puolet ja puolet, käytännössä kaikki asiakkaat ottavat jompaa kumpaa. Harvoin vesi on kuitenkaan ainoa ruokajuoma.”

Barfixin hanat ovat käytössä myös Pihka Lintulahdessa.

”Olemme lounasravintola, ja päätuote on buffet, jonka hintaan sisältyy vesi, kuplavesi, maito ja piimä”, ravintolapäällikkö Hanna-Mari Valkonen sanoo. Pullovetenä Pihkassa on Dropp kuplilla tai ilman.

”Se on lähinnä sitä varten, jos joku haluaa vettä mukaan. Olemme ympäristötietoisia, ja sitä linjaa noudatamme muissakin valinnoissa”, Valkonen sanoo.

Iltaravintola Shelterillä on alusta lähtien ollut käytössään Mixtecin toimittama Thoreau-järjestelmä. Siinä on suodatin, jonka kerrotaan puhdistavan vedestä värjäymiä, kloorin ja pienhiukkaset. Järjestelmään kuuluvat leveäsuuaukolliset tarjoilupullot, jotka voi pestä koneessa.

”Kaikki menee filtterin läpi, eikä tule pullojätettä ollenkaan. Meillä ei myydä pullovesiä, eikä edes limua. Teemme itse siirapin, joka sekoitetaan kuplaveteen,” ravintolapäällikkö Mia Stjerna kertoo.

Hänen arvionsa mukaan puolet asiakkaista juo stilliä, josta ei veloiteta. Kuplavesi maksaa Shelterissä kaksi euroa.

Allas Sea Pool -merikylpylän yhteydessä toimivan Neighbour Bistron pöytävesi kiertää niinikään Thoreau-suodattimen kautta. Kuplilla tai ilman, vesi maksaa 2,50 euroa pöytäseurueelta.

Koko merikylpylän kumppanina on Hartwall, joten sen Vichy ja Novellet ovat tarjolla pullovesiä haluaville. Puolen litran pullosta veloitetaan 3,90 euroa. Bistro toimii nykyisin vain iltaravintolana.

”Kahvilan puolella on lounas-buffet ja myynnissä on myös makuvesiä”, ravintolatoimenjohtaja Mirkka Koskinen kertoo.

Kappelin ravintolapäällikkö Santeri Uusitalo sanoo.
”Käytännössä kaikki asiakkaat ottavat vettä, mutta harvoin se on ainoa ruokajuoma”, Kappelin ravintolapäällikkö Santeri Uusitalo sanoo. KUVA  Timo Porthan

Julkaistu Aromissa 4.10.2017


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi