Baaritekniikka

Näin käy drinkin rollaus! Treenaa näyttävä tekniikka kuntoon

Rollaamisessa nestettä kaadetaan shakerin jäillä täytetystä suuresta osasta siivilän läpi pienempään osaan. Samalla juoma jäähtyy ja siihen sulaa vettä. Nesteeseen myös sitoutuu ilmakuplia, jotka ovat kooltaan pienempiä kuin ravistuksen aikaansaamat kuplat, ja siksi rollatut juomat ovat rakenteeltaan vähemmän kuohkeita kuin ravistetut juomat. Rollaaminen onkin jopa lähempänä hämmentämistä kuin ravistamista.

Helsinkikiläisen Chihuahua Julep -baarin omistajan ja baarimestarin Jami Järvisen mukaan rollausta näkee Suomessa verrattain vähän. Tälle vanhalle, parhaimmillaan hyvin näyttävälle tekniikalle keksitään kuitenkin jatkuvasti uusia käyttötarkoituksia: hämmennettäviä juomia muokataan rollattavaan muotoon, täysin uusia rollattavia drinkkejä kehitetään ja löydetään myös klassikoita, joihin rollaus sopii paremmin kuin muut tekniikat. Rollauksen voidaankin sanoa olevan murrosvaiheessa.

KUVA: Laura Hujanen

Rollaus sopii myös kuohudrinkeille

Rollaaminen sopii erityisesti cocktaileille, joissa on käytetty ilmaantumisesta hyötyviä raaka-aineita, kuten vermutteja tai väkevöityjä viinejä. Myös kuohuviinipohjaiset juomat, kuten Bellini, voivat hyötyä rollaamisesta: rakennettaessa drinkkiä kuohuviini lähtee kuohumaan, kaatoipa sen lasiin ensimmäisenä tai viimeisenä, jolloin jää jäljelle epämiellyttävän näköinen vaahtoreunus. Nopean rollauksen aikana kuohuviini saadaan muiden raaka-aineiden kanssa sekaisin, ja lasiin voidaan lopuksi lisätä tilkka tuoretta kuohuviiniä takaamaan kupliva cocktail ilman vaahtorantuja.

Myös öljymäisiä raaka-aineita sisältävät juomat sopivat rollattavaksi, kunhan raaka-aineiden paksuudessa tai sokeripitoisuudessa ei ole liian suuria eroja. Jos juomasta tuppaa ravistamalla tulemaan liian kuohkea, voi kokeilla rollausta. Kananmuna puolestaan tarvitsee rajumpaa kyytiä, jolloin rollauksen sijaan kannattaa valita tekniikaksi ravistaminen.

KUVA: Laura Hujanen

Treenaa tekniikka kuntoon

Oikean kokoinen siivilä helpottaa rollaamista huomattavasti. Kannattaa valita siivilä, joka pääsee laskeutumaan osittain shakerin sisäpuolelle. Tällöin nesteen kaataminen takaisin isosta tinistä pieneen onnistuu helpommin. Julep-siivilät toimivat tässä yleensä paremmin kuin hawthorne-siivilät.

Rollaamisessa jäillä on monta eri tehtävää: viilentämisen ja sulaveden tuottamisen lisäksi ne pitävät siivilän paikallaan isomman tinin päällä, jotta neste ei lähde roiskumaan kaatamisen aikana. Jäitä tuleekin rollatessa käyttää reilusti. Jos tarjolla on suurempia blokijäitä, Järvinen suosittelee niiden käyttöä. Tällöin juomaa tulee kuitenkin rollata hieman pidempään, koska blokeista sulaa vettä hitaammin kuin jääpaloista. Jos käytössä on tavalliset jääpalat, ne tulee kuivata kaatamalla niistä sulanut vesi pois ennen raaka-aineiden lisäämistä, jotta drinkistä ei tule vetinen.

Rollauksen erityispiirre on sen näyttävyys.Korkealta ohuena nauhana juoman kaataminen tinistä toiseen kiinnittää varmasti vieraiden huomion. Esimerkiksi nopeatempoisessa yökerhossa Järvinen näkee rollaamisen hyvin potentiaalisena työtekniikkana: se sopii tyyliltään hidasta hämmentämistä paremmin korkean sykkeen ympäristöön. Hämmennettäviä juomia voi myös rollata, kunhan tekniikka on hallussa. Rollaamista voi harjoitella vaikka pelkällä vedellä, mikä on itseasiassa huomattavasti haastavampaa kuin alkoholien ja sokeripitoisten raaka-aineiden rollaus. Jos hallitset rollauksen vedellä, drinkkien rollaus on lasten leikkiä.


Bloody Mary kahdella tavalla

KUVA: Laura Hujanen

Hifistelyversio

  • 4 cl vodkaa
  • 12 cl tomaattimehua
  • Lea & Perrins Worcestershire -kastiketta
  • tabascoa
  • mustapippuria
  • suolaa
  • sitruunamehua
  • sokerisiirappia
  • kuivattua piparjuurta
  • selleribitteriä

Lasi: pakkaskylmä on the rocks

Koriste: viimeistellyt sellerinoksat ja rouhaisu mustapippuria

Leikkaa sellerinoksat kolmeen osaan ja trimmaa niiden päät veitsellä. Mittaa shakerin pienempään tiniin vodka ja tomaattimehu, lisää mausteita maun mukaan. Täytä isompi osa blokijäillä. Aseta siivilä isomman tinin päälle ja kaada neste pienestä tinistä isompaan. Rollaa juomaa vähintään 20 sekuntia. Kaada pakkaskylmään on the rocks -lasiin. Koristele trimmatuilla sellerinoksilla ja mustapippurilla.

Ison volyymin versio

  • 4 cl vodkaa
  • 12 cl  tomaattimehua
  • Worcestershire-kastiketta
  • tabascoa
  • mustapippuria
  • suolaa

Lasi: on the rocks

Koriste: selleritikku

Jäähdytä tarjoilulasi. Mittaa shakerin pienempään tiniin vodka ja tomaatti­mehu, lisää mausteita maun mukaan. Täytä isompi osa jäillä ja kuivaa. Aseta siivilä isomman tinin päälle ja kaada neste pienestä tinistä isompaan. Rollaa juomaa tinistä toiseen vähintään 15 sekuntia. Kaada valmis juoma jäähdytettyyn tarjoilulasiin ja koristele.

Vinkki!

Lisämakua voit tuoda esimerkiksi sherryetikalla, soijalla tai savustetulla paprikalla.

Julkaistu Shakerissa 4/21.

 


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker