Ville Blåfield ilmaantuu etäyhteyden päähän kauppakeskus Triplan kahvilasta Pasilasta. Pöydästä on vain kivenheitto Helsingin Messukeskukseen, hänen tammikuussa julkistetun ”sivubisneksensä” polttopisteeseen.
Uudet tuulet ovat pitkän linjan journalistille tuttu juttu. Kun ensimmäinen ura toimittajana, tietokirjailijana, toimitusten esimiehenä ja Helsingin Sanomien kehityspäällikkönä saavutti neljä vuotta sitten täysi-ikäisyyden, siirtyi Blåfield konsultiksi viestintätoimisto Milttonille.
Monipuolisesta media- ja viestintätaustasta on hyötyä myös Helsingin Kirjamessujen ohjaksissa. Uudessa pestissään Blåfield haluaa korostaa kirjailijoiden roolia merkittävien puheenvuorojen muovaajina. Se on vastavoima hänen itsensäkin aktiivisesti viljelemälle somekeskustelulle.
”Onhan se nyt arvokkaampaa, että kirjailija on vuosien ajan valmistellut argumentaatiota, miettinyt puheenvuoroa ja kultivoinut sen kirjaksi”, Blåfield linjaa.
Twitter-käyttäjä @Villebla on Blåfieldin itsensä mukaan ärsyttävä besserwisser.
Sosiaalisessa mediassa sitä paitsi tapahtuu usein jotakin mystistä, joka saa tosielämän viilipytytkin provosoitumaan. Esimerkiksi Twitter-käyttäjä @Villebla on Blåfieldin itsensä mukaan ärsyttävä besserwisser, jolla on lähes pakottava tarve olla jotakin mieltä ja ilmoittaa totuuksia asioista. Harmillista sinänsä, ettei hän ole millään muotoa niiden asiantuntija.
”Sekin saa minut arvostamaan yhä enemmän hidasta kirjallisuutta. Sellaista, jonka ääreen on pysähdytty.”
Voiko tästä vielä kasvaa?
Oman kautensa Kirjamessut Blåfield näkee kaikukammiona tai megafonina, joka nostaa framille tähänastista enemmän juuri ajan kanssa mietittyjä avauksia.
”Ajankohtainen yhteiskunnallinen keskustelu ja ajaton kaunokirjallinen keskustelu eivät ole vastakkaisia, vaan ne ruokkivat toisiaan. Kirjamessut on mahtava foorumi tämän suhteen vahvistamiselle ja esiin nostamiselle.”
Objektiivinen totuuskaan ei entisen toimittajan sanoin välttämättä löydy journalismin keinoin. Blåfieldin suosikkisitaattia lainaten ”journalistit voisivat jättää totuuden etsimisen runoilijoille”.
”Se on hieno oivallus, mutten harmikseni muista, kuka sen on sanonut. Taiteen keinoin voi kuitenkin löytää ja koskettaa syviä inhimillisiä totuuksia tai tunnistettavia kokemuksia, joihin journalismi tai tutkimus ei pysty.”
Kirjamessujen huolella haudutelluista puheenvuoroista syntyy jutun juurta tietenkin myös sosiaaliseen ja journalistiseen mediaan. Huomion saaminen asialleen tuntuu tätä nykyä ehkä helpommalta kuin koskaan, mutta tyhjästä ei edelleenkään nyhjästä – ainakaan, mikäli puhutaan maksetun markkinoinnin sijaan ansaitusta mediasta.
Päivätyössään Milttonilla Blåfield toimii nimenomaan ansaitusta mediasta vastaavana johtajana, ja pitkän toimittajakokemuksensa ansiosta hän tietää tarkasti, miten journalisti ajattelee, millaisia ovat uutiskriteerit ja miten päätöksenteko toimituksissa tapahtuu.
Kiinnostusta oman asiansa tai ilmiönsä ympärille pitää ammattilaisen mukaan rakentaa kiinnittymällä joko pinnan alla muhiviin tai jo keskustelussa pulppuaviin puheenaiheisiin. Vielä parempi, jos teemat ovat oikeasti merkittäviä ja vetoavat ihmisten arvoihin tai tunteisiin.
”Kun tartutaan tällaisiin aiheisiin, otetaan kantaa ja ollaan rohkeasti jotain mieltä, voidaan nousta kartalle ja suurta yleisöä kiinnostavaksi toimijaksi.”
Blåfield huomauttaa Kirjamessujen olevan tästä erinomainen esimerkki: siellä keskustellaan usein juuri arvoista ja tunteista.
”Asiantuntijana mieleeni tulee vain kaksi kotimaista tapahtumaa, jotka saavat vastaavissa määrin ansaittua mediaa: Kirjamessut ja Linnan juhlat. Se tuo tietenkin haasteen siitä, miten näkyvyyttä voi enää nykyisestään kasvattaa.”
Kone kääntää
Yksi keino näkyvyyden kasvattamiseen on messujen kansainvälisen profiilin nostaminen. Blåfield ehättää kuitenkin huomauttamaan, ettei huoleen ole aihetta. Helsingin Kirjamessut tulee hänenkin aikanaan pysymään pääsääntöisesti suomen- ja ruotsinkielisenä tapahtumana.
”Helsingissä saattaisi silti olla jo riittävän suuri, äidinkieleltään muunkielisten kaupunkilaisten joukko, jota englanninkielinen ohjelmisto voisi palvella – esimerkiksi yhtenä messupäivänä yhdellä lavalla.”
Idea on mietintämyssyssä tämän kevään aikana, ja ainakin yksi englanninkielinen kävijä on jo ilmoittautunut: Blåfieldin argentiinalainen kaveri, jonka kanssa keskustellessa ajatus alun alkaen syntyi.
Mutta laajemmin ajateltuna, miten käy kansainvälistymisen kuhinassa suomen ja ruotsinkin kaltaisten pienten kielien?
Blåfield ennustaa, että tekoälyn kehittyessä myös pienten kielialueiden asukkaat tulevat pian kuluttamaan maailman huippumedioiden tuottamia huippusisältöjä omalle kielelleen koneellisesti käännettyinä. Konekäännösten oikeakielisyyskin kohenee huimaa vauhtia. Lähimmän vuosikymmenen aikana tapahtuva kehitys tulee olemaan haaste suomalaiselle sisällöntuotannolle, oli se sitten muodoltaan journalistista tai kaunokirjallista.
Kaikkeen koneet eivät kuitenkaan pysty – paikallistuntemus on jatkossakin avainsana alalla kuin alalla ja myös ammattikääntäjiä tullaan yhä tarvitsemaan.
”Pienen kielialueen erityisarvo syntyy nimenomaan paikallisen kulttuurin ja kielen ymmärtämisestä”, Blåfield toteaa.
Ei enää multitaskaamista
Vuodesta 2001 järjestetyt Kirjamessut kokoavat saman katon alle parhaimmillaan 90 000 kirjallisuuden ja ajankohtaisen keskustelun ystävää. Pandemian aikana messut on ehditty järjestää kahdesti: ensin virtuaalisesti, sitten hybriditoteutuksena. Jälkimmäisestä Blåfield povaa massatapahtumien uutta normaalia.
”Nämä vuodet ovat osoittaneet, että virtuaalipuolella on paljon mahdollisuuksia.”
Yksi niistä voisi olla esimerkiksi messusisällön taltiointi podcast-arkistoon, jossa haastattelut ja keskustelut olisivat lipun ostaneiden kuunneltavissa tapahtuman jälkeenkin – kaikkea kiinnostavaa kun ei voi paikan päällä mitenkään seurata.
Yhtä Blåfield ei silti vaihda: liveä.
Vaikka kansainvälisiä tähtikirjailijoita on helpompi saada haastatteluun etänä kuin Helsinkiin lennättämällä, on samassa tilassa olemisessa ja saman ilman hengittämisessä aina oma tenhonsa. Tulevaisuudessa Blåfield haluaisikin tyytyä etäyhteyksiin vain silloin, kun osallistuminen ei muuten ole mahdollista.
”Kohtaaminen on aina intiimimpää. Sitä paitsi kasvokkain idoliltaan voi saada omistuskirjoituksen ja hänen kanssaan voi vaihtaa muutaman sanan. Sanoa vaikka, että I really admire your work. Eikös se ole se kaikkein legendaarisin lause?”
Lokakuussa järjestettävien Kirjamessujen suunnittelutyö käy nyt kuumimmillaan. Tietokirjoja iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla kirjoittanut Blåfield ei enää usko multitaskaamiseen, vaan haluaa tätä nykyä keskittyä yhteen työhön kerrallaan.
Itsensä jakamista seuranneen kaaoksen ja raastavuuden kokeneena Blåfield keskittyy kolme kuukautta vuodesta pelkkiin messuihin. Päivätyöt ovat sen aikaa tauolla.
”Sitä paitsi hommien vaihtaminen muutamaksi kuukaudeksi antaa happea aivan uudella tavalla. Aivan kuin lähtisi vaihto-oppilaaksi.”
Vapaa-aikaansa monen roolin mies viettää saunomalla ja matkustamalla. Lisäksi hän lukee, mutta myöntää kärsivänsä pienoisesta huijarisyndroomasta.
”Luen paljon, mutta minua jännittää, luenko siltikään tarpeeksi tai olenko harrastajana riittävän aktiivinen. Mikäli minua vertaa edeltäjääni Ronja Salmeen, vastaus on ei. Ehkä vahvuuteni on kuitenkin se, että olen tavan tallaaja, jonka yöpöydällä on pino lukemattomia kirjoja. Niidenkin kanssa etenen ajatuksella ja yksi kerrallaan.”
