Tutkassa

Tutkassa tapahtumatuottaja Tiina Katainen: Hyppy uuteen ympäristöön

Sarjassa tapahtuma-ammattilainen kertoo inspiraation lähteensä. Tiina Katainen on Kuopion Musiikkikeskuksen tuottaja.

Aloitin toukokuussa 2022 työni Kuopion Musiikkikeskuksessa kokous- ja kongressitoiminnasta sekä muusta tapahtumatoiminnasta vastaavana tuottajana. Samalla minusta tuli paluumuuttaja. Olen syntynyt Savossa, mutta asuin ja tein vuosikymmeniä tapahtumia Etelä-Suomessa.

Valmistuin nuorempana matkailualalle iteronomiksi ja myöhemmin liiketalouden tradenomiksi. Koronarajoitusten aikana opiskelin myös visualistiksi, siitä on apua messujen ja näyttelyiden suunnittelussa.

Yritystapahtumista minulla oli Vantaalta Kuopioon muuttaessani 15 vuoden kokemus. Olin jo jonkun aikaa miettinyt, minkälaista olisi tehdä tapahtumatuotantoa tapahtumapaikan sisältä päin. Aiemmin olin itse tehnyt tapahtumia ostajan ja järjestäjän roolissa.

Hyppäsin edeltäjäni yli 20 vuotta vanhoihin saappaisiin tuntematta taloa, alueen asiakkaita tai yhteistyökumppaneita. Haasteellisinta työssäni onkin ollut hyppääminen itselle kokonaan uuteen ympäristöön ja samalla myös näkökulman muutokseen.

Minulla on ollut pientä oppimista siinä, etten enää vastaa kaikesta, kutsuprosessista tapahtuman koko budjettiin. Roolini on ennen kaikkea tukea asiakasta eikä sohia itse joka paikassa.

Korona-aika toi tapahtuma-alalle etä- ja hybriditapahtumat. Rajoitusten poistuttua tapahtumia ei enää järjestetä kovin paljon täysin etänä. Yritystapahtumista noin puolet toteutetaan meillä hybridinä. Aidot kohtaamiset ovat kuitenkin aina tapahtumien suola.

Opettavaisin kokemus on ollut Itä-Suomen yliopiston tohtoripromootio. Oli palkitsevaa, kun kaikki sujui hyvin. Kolmipäiväinen tapahtuma sisälsi itse promootioaktin lisäksi harjoitukset, illalliset, tanssiaiset, tohtorin silinterihattujen sovitukset ja juhlakulkueen.

Tutkassa työyhteisövalmentaja Hanna Tähkäaho: Erilaisuus lisää työhyvinvointia ja tulosta

Tutkassa promoottori Timo Isomäki: ”Ohjelmisto tekee onnistuneen festarin”


Näitä suosittelen

Podcast

Antti Holma

Tykkään Antti Holman äänestä. Hän heittää podcastissaan nasevia huomioita ja huumoria, siksi sen kuuntelu on vapaa-ajalla rentouttavaa.

Henkilö

Guy Kawasaki

Innostuin vuosia sitten amerikkalaisen markkinointiasiantuntijan ja Piilaakson työntekijän Guy Kawasakin puheesta Nordic Business Forumissa. Erityisesti­ jäi mieleen hänen sloganinsa ”Don’t let the bozos grind you down”, eli ”Älä anna typerysten lannistaa sinua.”

Some

Australian Master Chef

Harrastan ruuanlaittoa. Australian Master Chefin Instagram on yksi­ harvoista säännöllisemmin seuraamis­tani somekanavista. Entisessä työssäni­, kun suunnittelin tapahtumaa kokonai­suu­tena, sain sieltä jopa ideoita keskus­te­luihin keittiöhenkilökunnan kanssa.

Tiina Katainen

  • Missä Tuottaja, Kuopion Musiikkikeskus
  • Mitä Vastaa kokous- ja kongressitoiminnasta

  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento