Suomen Keittiömestarit

Suomen Keittiömestarit: Tapaamisiin Liittopäivillä

Vuosi on lähtenyt käyntiin ennakko-odotuksiin nähden yllättävän kiireisesti, koska ihmiset ovat käyneet kiitettävästi nauttimassa alan palveluista. Toivottavasti sama meno jatkuu. Se antaa uskoa alan toimijoille, ja pääsemme kehittämään ravintola-alaa tasaisin askelin eteenpäin.

Huhtikuussa on Keittiömestareiden kalenterissa pitkästä aikaa Liittopäivät Turussa
21.–23.4. Kahteen vuoteen emme ole kokoontuneet, joten on hienoa päästä tapaamaan toisiamme. Sehän on toimintamme tärkeimpiä asioita. Päästä näkemään saman henkisiä ihmisiä, kertomaan ja kuulemaan tarinoita sekä rakentamaan verkostoja kollegoihin eri puolilta Suomea. Se auttaa varmasti jokaista jaksamaan omassa työssään ja tuo uusia näkökulmia työyhteisöön.

Toivottavasti mestarit lähtevät suurin joukoin Liittopäiville ja aktivoituvat toden teolla. Nähdään siis Turussa!

Touko-kesäkuun vaihteessa on ohjelmassa myös Pohjoismaiden keittiömestareiden kongressi Norjan Trondheimissa. Toivottavasti saamme myös Norjaan mukaan ison joukon mestareita ja voimme yhdessä tehdä Suomi-kuvaa tunnetuksi muissa Pohjoismaissa.

LUE MYÖS: “Tällä alalla vietetään nuoruusaika, pidetään jonkin aikaa hauskaa” – Suomen Keittiömestarien uusi pomo Markku Ojala pohtii ratkaisuja työvoimapulaan


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi