Asiakaspalvelu

Kun muusikko tulee syömään ravintolaasi, älä soita hänen biisejään – Pyhimys arvostaa pelisilmää myös asiakkaan koskettamisen suhteen

Juttu on osa Aromin Tiskillä-sarjaa, jossa artistit kertovat kokemuksiaan ja näkemyksiään ravintoloista ja asiakaspalvelusta. Vuorossa on muusikko Mikko Kuoppala eli Pyhimys.

Pyhimys eli Mikko Kuoppala, mihin palaat aina asiakkaaksi?

On kaksi paikkaa, joissa pistäydyn jokaisella Turun keikalla: Kaskis ja Kakolanruusu. Arvostan Kaskiksen keittiömestari Erik Mansikkaa suuresti, ja toimme hänet jopa grillaamaan Himos-festivaalin lavalle dj-koppiin keikan ajaksi. Välispiikkien aikana maistelimme sitten entrecôtea.

Kakolanruusun kurkkusour on suosikkidrinkkini, ja niitä menee aina useampi. Kukaan ei tee sitä paremmin kuin Kakolanruusun Henri Karlsson. Helsingissä suosikkejani ovat perinteiset Cella, Kannas ja Sea Horse.

Millaisesta asiakaspalvelutyylistä tykkäät?

Minulle toimii rennon ja asiantuntevan palvelun kombinaatio. Olen lähiöihminen, joten turha asiallisuus tuntuu elitistiseltä.

Rentous vaatii pelisilmää. Muusikkona olen törmännyt joskus siihen, että kun tulen ravintolaan, biisini pistetään soimaan. Ymmärrän, että sillä tarkoitetaan hyvää, mutta kun olen vapaalla ravintolassa, en haluaisi miettiä työasioita.

Pelisilmää vaatii myös asiakkaan koskettaminen. Täytyy olla aika hyvä tilannetaju, että tuntemattoman asiakkaan kasvoilta pystyy lukemaan suostumuksen koskettamiseen. Jutut, jotka toimivat romanttisissa komedioissa, ovat tosielämässä creepyjä – myös ravintolassa.

Oletko joskus pettynyt ravintolassa?

Koen pettymyksiä ravintolassa aika usein. Asiakkaan pitäminen tyytyväisenä on hankalaa, koska ihmisten maku muuttuu ja jalostuu. Huomaan tämän esimerkiksi sushin kohdalla: olin ensin tyytyväinen, kun Helsinkiin tuli lyhyessä ajassa paljon sushiravintoloita. Nykyisin en käy suurimmassa osassa enää lainkaan, sillä mitä enemmän syö, sitä enemmän omat mieltymykset kehittyvät ja sitä nirsommaksi tulee.

Mitä kokeilet seuraavaksi?

Tykkään aasialaisesta ruuasta, mutta hyvää fine dining -tasoista kiinalaista en ole Suomesta tähän mennessä saanut. Siksi odotan, että pääsen viikonloppuna kokeilemaan Zhén-ravintolaa.

LUE MYÖS: Pyhimys on läpikaupallinen ja suosittelee sitä muillekin – näin toimii Teflon Brothers Oy


Sarjan muut jutut:

Seksikäs-Suklaa on vaativa ravintola-asiakas: ”Tunnistan tuoksusta, jos liha on laitettu öljyyn suoraan pakkasesta”

Jesse Markin harmittelee: Kun puhun tarjoilijalle suomea, minulle vastataan englanniksi

”Vegaanina tulee usein se fiilis, että on vaivaksi” – Vesta puhuu ravintoloista ja asiakaspalvelusta

Krisse Salminen ei halua tarjoilijan liimautuvan pöytään, mutta tykkää jos lempiviini muistetaan

LUE MYÖS: Stig arvostaa ravintolassa asiantuntevaa palvelua, mutta rajansa kaikella – ”Ei tarvitse kertoa, miltä maatilalta mikäkin herne on tullut”


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi