Olut

Olutliiton nimittämä Hyvä Tuomas 2022 on perheyrittäjä Petri Heino

Olutliiton nimittämä vuoden 2022 Hyvä Tuomas on Heino Groupin toimitusjohtaja, perheyrittäjä Petri Heino. Aikaisemmat Hyvät Tuomaat kuvailevat palkintoperusteluissaan Heinoa olutalan vahvaksi taustavaikuttajaksi ja olutkulttuurin kehityksen mahdollistajaksi.

“Hänellä on ollut taito kerätä joukkueeseensa vahvoja osaajia, uskallusta luottaa heidän näkemyksiinsä ja yrittäjän intohimoa tehdä visioista kuluttajaa palvelevaa todellisuutta.”

Heino, 59, on tehnyt töitä olutkulttuurin hyväksi Suomessa lähes 40 vuotta. Kun alkoholijuomien maahantuontimonopoli Suomessa purkautui, Heino lähti ennakkoluulottomasti tuomaan maahan uusia tuotteita. Muun muassa brittiläisen real alen tulolla Suomeen oli Heinolla tärkeä rooli.

Heino Group omistaa alkoholijuomien maahantuontifirma Brukettin, joka puolestaan omistaa pienpanimoalan monitoimiyrityksen Pienen. Kuvassa Pienen myymälä–baari Ateneuminkujalla Helsingissä. KUVA Jaakko Sandqvist

29:s Hyvä Tuomas

Heino Group on mukana juoma- ja ravintolatoiminnassa esimerkiksi Fiskarsin Veitsitehdas -kompleksilla, johon kuuluu useampi kotimainen panimo ja maahantuontiyritys.

”Oluen maailma on monipuolisempi kuin koskaan ja vain mielikuvitus rajaa uusien tuotteiden kirjoa. Ilahduttavaa, että myös perinteisimmille tuotteille annetaan taas vahvemmin niille kuuluva arvo”, Petri Heino toteaa tilanteessa, jossa kohonneet kustannukset sekä niiden vaikutus ostovoimaan ja kulutuskysyntään aiheuttavat epävarmuutta tulevalle vuodelle.

”Haluamme olla osaltamme varmistamassa näinä haastavana aikoina pienpanimoalan vaahtoavaa elinvoimaa ja kehitystä suurien toimijoiden rinnalla.”

“Monipuolinen olutvalikoima sekä kotimaisista että ulkomaisista tuotteista on ehdottomasti olutkuluttajan etu”, Olutliiton puheenjohtaja Anikó Lehtinen toteaa valinnasta.

“Petri Heino on pitkään vaikuttanut oluttyylien saatavuuteen ja näin mahdollistanut uusiinkin oluttyyleihin tutustumiseen. On tärkeää muistaa oluen kaupallisia toimijoita, jotka osaltaan kehittävät olutkulttuuria”.

Olutliiton Hyvä Tuomas on valittu jo 29 kertaa. Palkinto julkistetaan Tuomaan päivänä, jolloin on perinteisesti rauhoituttu joulunviettoon.

LUE MYÖS: Tasan 30 vuotta sitten tapahtui isoja juttuja – näin Kalaravintolat ovat olleet mullistamassa suomalaista olutkulttuuria

Hyvä Tuomas -palkinnon voittajat:

2021: André Brunnsberg, järjestövaikuttaja ja oluttuomari

2020: Reino Aikasalo, ohranjalostaja, agronomi, MMM

2019: Mariaana Nelimarkka, ruokatoimittaja ja Jussi Rokka, oluttoimittaja

2018: Olli Majanen, Bryggeri Helsingin ravintolapäällikkö, olutsommelier ja Rakuuna Oy:n toimitusjohtaja

2017: Mikko Salmi, olutkouluttaja, tietokirjailija ja kokenut oluenpanija

2016: Timo Huttunen, ETM, mallastuksen asiantuntija, panimomestari

2015: Esko Pajunen, olutalan grand old man ja Tuomas Markkula, panimomestari

2014: Pertti Oksa, panimoyrittäjä, ravintoloitsija ja Sakari Nupponen, päätoimittaja

2013: Lassi Puupponen, pienpanimokouluttaja

2012: Ilkka Hyttinen, panimomestari

2011: Eve Vaittinen, olutkouluttaja, kunniapuheenjohtaja

2010: Thomas Aschan, ravintoloitsija ja Markku Ristevirta, ravintoloitsija, maahantuoja ja tukkuri

2009: Mika Heikkinen, ravintoloitsija & olut- ja viskimestari

2008: Kari Ylänne, toimituspäällikkö

2007: Rami Aarikka, panimomestari

2006: Sam Viitaniemi, panimomestari

2005: Otto Lamberg, ravintoloitsija (postuumisti)

2004: Anssi Pyysing, ravintoloitsija

2003: Kari Likovuori, olutasiantuntija

2002: Silja Home, johtava tutkija

2001: Pentti Salmi, alkoholivirkamies

2000: Juha Lehto, ravintoloitsija

1999: Unto Tikkanen, olutjournalisti

1998: Kimmo Jääskeläinen, panimomestari ja Seppo Bonsdorff, keräilijä-tietokirjailija

1997: Markku Korhonen, ravintoloitsija

1996: Jarkko Kovasiipi, ravintoloitsija

1995: Boris Orlo, ylipanimomestari

1994: Pekka Kääriäinen, sahtiyrittäjä


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker