Kolumni

Satu Koiviston kolumni: ”Nyt kyllä haet”, puuskahti puolisoni – aloitin aikuisiällä kokkiopinnot

”En jaksa enää kuunnella tätä vatulointia. Nyt kyllä haet”, puuskahti puolisoni.

”Oikeaa aikaa ei tule koskaan”, hän jatkoi.

Olin työskennellyt mediassa koko aikuisikäni, 19-vuotiaasta asti. Siitä puolet olin ollut tekemisissä ruokasisältöjen kanssa tavalla tai toisella. Viime vuodet ajatus kokkiopinnoista oli kuiskinut takaraivossani sinnikkäästi. Ensin aivan pienesti, hiljalleen yhä äänekkäämmin. Kaksi vuotta sitten aloitin taas tutut pohdinnat. Jos tekisin mitä ihan oikeasti haluaisin tehdä, kokkikouluun menisin… Mutta eihän nyt nelikymppinen perheenäiti voi heittäytyä täyspäiväiseksi opiskelijaksi!

Paitsi että kyllä voi.

Aikuisopintoja pohdittaessa puhutaan aina paljon rahasta ja opintojen aikaisesta toimeentulosta. Sekin on tietenkin tärkeää, mutta vielä isompi kynnys ja kysymys on mielestäni henkinen. Uskallanko luopua tutuista kuvioistani, päivärutiineistani ja vuosia rakennetusta työminästäni? Opinko enää uutta? Mitä jos kaikille paljastuu, etten osaa mitään ja nolaan itseni? Miltä tuntuu viettää päivänsä itseä puolta nuorempien kanssa? Muut opiskelijat voisivat olla helposti omia lapsia.

Uskallanko luopua tutuista kuvioistani, päivärutiineistani ja vuosia rakennetusta työminästäni?

Kaikista epävarmuuksista huolimatta hain ja sain paikan. Elokuussa 2021 sovitin valkoista kokkitakkia ensimmäisen kerran. Vaatepaketin mukana tulivat myös kahdet kokkihousut, esiliina, kolhot keittiökengät ja lippis. Viimeisin nauratti, ihan kuin olisin naamioitumassa Z-sukupolven edustajaksi.

Heti ensimmäisenä päivänä päätin, etten ota mitään varman päälle vaan tartun asioihin, joita en ole tehnyt aiemmin. Halusin epämukavuusalueelle, halusin kurottaa pois tutusta ja turvallisesta. Niinpä olen paloitellut jänik­sen, temperoinut suklaata, graavannut kananmunankeltuaisia, pursottanut kakkujen päälle kiehkuroita.

Halusin epämukavuusalueelle, kurottaa pois tutusta ja turvallisesta.

Opiskeleminen nelikymppisenä on jotain aivan muuta kuin parikymppisenä. Silloin voi keskittyä täysillä oppimiseen. Nämä ihmiset ovat täällä minua varten, auttamassa ja ohjaamassa. En mieti, häiritsenkö muita kysymyksilläni, vaan annan mennä häpeilemättä. Viime keväälle mahdutin mukaan jopa ylimääräisen kurssin, vaikkei olisi ollut pakko.

Entä miltä tuntuu opiskella itseään puolta nuorempien kanssa? Jännästi rakkaus ruokaan on liima, joka yhdisti meidät. Erot näkyvät eniten sukupolvikokemuksissa. Twin Peaks ei sanonut osalle mitään.

Nyt puuttuu enää viimeinen kurssi ja viimeinen harjoittelu. Sitten kaikki on ohi.

Lähtisinkö uudestaan koulun penkille? Aivan ehdottomasti. Suosittelisinko aikuisopiskelua muille? Koska tahansa. Epäilyttääkö irtiotto tutusta ja turvallisesta? Anna mennä. Kaikki järjestyy, lupaan.

LUE MYÖS: Tomi Lantto: Löysää pipoa, uusi esihenkilö

LUE MYÖS: Tomi Lantto: Ota vastuu työhyvinvoinnistasi


Satu Koivisto on ruokakirjoittaja, toimittaja ja kokkiopiskelija. Hän kirjoittaa opiskelijan havainnoista ravintola-alalta.


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi