Tavalliselle ihmiselle digitalisaatio, pandemia ja poliittiset konfliktit merkitsevät ainakin yhtä asiaa: epävarmuutta. Suurten mullistusten keskellä pieni ihminen yrittää sopeutua ja ottaa haltuun teknologiaa, työnkuvia ja uusia taitoja. Etäaikana on todistettu milloin heikkoa, milloin huimaa tuottavuutta. Kun paikasta toiseen siirtyminen on vähentynyt, työpäiviin mahtuu yhä lisää tehtävää. Moni valittaa kovaa kiirettä. Myös Iina Kuustonen.
”Töitä on ollut liikaa päällekkäin, ja se on johtanut tähän tilanteeseen, josta en yhtään nauti. Yleensä yritän järjestää työt peräkkäin. Nyt kaikki viestiliikenne seisoo”, Kuustonen pahoittelee.
Pahoittelun taustalla on se, että Kuustosta on ollut vaikea saada kiinni. Kari Ketosen esikoisohjauksen kuvaukset ja äänitykset ovat kuitenkin vihdoin purkissa, ja Kuustonen ehtii pitkästä aikaa häärätä kotonaan ja antaa haastattelun. Puhelimesta kuuluu astioiden pesun ääntä.
Kuustonen on Suomen kysytyimpiä näyttelijöitä. Viime aikoina hän on erottunut erityisesti muuntautumiskyvyllään. Kuustonen on treenannut itsensä bikinifitness-mittoihin Punttikomedia-elokuvan roolissa, tehnyt omat action-kohtauksensa Ivalo-sarjassa ja taiteillut ilmatrapetsilla Pelle Hermanni -elokuvassa. Tämän ohella Kuustonen tekee ääninäyttelijän töitä ja kiertää tilaisuuksia Putous-hahmonsa Jani-Petterin matkassa.
Mitä syvempi yhteiskunnallinen ja kulttuurinen murros, sitä varmemmin pärjäävät ne, jotka pystyvät luomaan nahkansa. Esimerkiksi pandemian aikana parhaiten ovat selvinneet ne kaupalliset toimijat, jotka ovat kehittäneet uudenlaista liiketoimintaa.
Mitä Kuustonen ajattelee tästä? Ainakin muuntautumiskyky ja uusien taitojen omaksuminen on iso osa hänen työtään. Hän ei kuitenkaan ryhtynyt näyttelijäksi ollakseen koronaluodinkestävä, vaan koska elokuvataide on hänen intohimonsa.
Annetaan Kuustosen itsensä kertoa. Mitkä henkilökohtaiset ominaisuudet ovat avanneet hänelle ovia työelämässä?
LUE MYÖS: Iina Kuustosen simppeli kikka: mieskollega neuvottelee palkan ensin
Teksti jatkuu kuvan jälkeen.
Loputon halu kehittyä
Kuustonen ehti tehdä monenlaista työtä ennen uraansa näyttelijänä. Eräässä asiakaspalvelutyössään Kuustonen kyllästyi perinpohjaisesti työn monotonisuuteen.
”Muistan edelleen sen hetken työvuorossa, kun tajusin, että en kestä työtä, jossa ei ole haasteita. Että tämän haluan muistaa, jos olen joskus liian isojen haasteiden edessä ja tuntuu, että en pysty tekemään jotakin asiaa. Ajattelin silloin ja ajattelen nyt, että otan mieluummin liian isoja ja jopa mahdottoman tuntuisia haasteita vastaan kuin teen itseäni turhauttavia asioita.”
Mahdottoman tuntuisia haasteita on viime aikoina riittänyt. Kuustonen ei kuitenkaan tarkoita sanoa, että kehittyäkseen ihmisen pitäisi joka kerta astua vieraalle maaperälle. Hän ottaa esimerkin joogan maailmasta – kyllä, Kuustonen on koulutukseltaan myös joogaopettaja.
”Joogapiireissä sanotaan aina, että vuoriasanaa voi harjoitella koko elämänsä.”
Vuoriasana on päällisin puolin tavallinen seisoma-asento, josta esimerkiksi aurinkotervehdyksien tekeminen aloitetaan. On kyse uuden taidon haltuun ottamisesta ja vanhan jalostamisesta, olennaista on avoin mieli. Oppiminen ei ole kivutonta, ja epämukavaan olotilaan hakeutuminen kysyy itsetuntoa.
”Teatterikorkeakoulussa meillä oli legendaarinen liikunnanopettaja Seppo Kumpulainen, joka sanoi, että sinä hetkenä, kun oppiminen tapahtuu, ei kuulukaan olla kivaa. Oppiminen on vaikeaa, koska silloin tajuaa sen, mitä ei vielä osaa.”
Kuustonen jos kuka ottaa elinikäisen oppimisen periaatteen vakavasti. Työn alla on lähes tauotta jokin kurssi tai opintokokonaisuus. Kouluttautuminen tukee toki ammatillista kehitystä, mutta suurin osa kursseista on käyty ”omaksi ja läheisten iloksi”. Joogaopettajaksikin Kuustonen kouluttautui, jotta oppisi, miten rakasta harrastusta voi jatkaa mahdollisimman terveesti ja turvallisesti.
”Isäni [Mikko Kuustonen] kysyi juuri, että mikäs kurssi sulla on nyt vuorossa, onko konkurssi?” Kuustonen naureskelee.
Omien rajojen tunnistaminen
Kuustonen on pistänyt kehonsa myös äärirajoille uusia taitoja opetellessaan. Punttikomedia-elokuvassa Kuustosen suuri kehollinen muutos oli mahdollinen, koska alla oli pitkä ja intensiivinen treenirupeama Ivalo-sarjan kuvauksista. Päätös tavoitella oikeaa bikinifitness-kisakuntoa tuli Kuustoselta itseltään.
”Itsesuojeluvaistoni on vahvistunut varsinkin äitiyden myötä, enkä ole valmis riskeeraamaan terveyttäni yhtään. Vaikka se on ehkä itsestäänselvyys, halusin sanoa sen neuvotteluissa ääneen, koska elokuva-alalla on tavallista, että ihmiset venyttävät omia rajojaan liikaakin. Sovimme, että treenaan niin lähelle kisakuntoa kuin on annetussa ajassa mahdollista, ilman että kehon hormonitoiminta häiriintyy. Veriarvojani seurattiin säännöllisesti.”
Kuustonen ei halua antaa mielikuvaa, että bikinifitness-kuntoon olisi mahdollista päästä muutamassa kuukaudessa. Hän myöntää myös, että jopa valvotuissa olosuhteissa alan ammattilaisten ympäröimänä käytiin henkilökohtaisen sietokyvyn rajoilla.
”Kun rasvaprosentti vedetään alas ja lihasmassa ylös, se tarkoittaa niukkaa ravintoa ja samanaikaisesti tosi kovaa treeniä. Jaksoin sen, koska tiesin, milloin rääkki loppuu. Koen myös tuntevani oman kehoni rajat hyvin. Kärsin kuitenkin pahasta uniongelmasta, ja energiat olivat tosi vähissä, mutta se oli tiukan aikataulun hinta.”
Kuustonen teki lopulta itse elokuvan kilpailukohtaukset, joihin oli alun perin palkattu stuntti.
”Se oli uskomattoman palkitsevaa. Eikä toista vastaavaa tilaisuutta varmaankaan tule uudestaan.”
Negatiivisen energian hyödyntäminen
Tunteet eivät kuulu työelämään, on joskus toitotettu lähes jokaisella muulla alalla paitsi esittävissä taiteissa. Näyttelijälle tunteet ovat erottamaton osa työtä. Mutta jos työ on kehnosti organisoitu, se ketuttaa, on ala mikä hyvänsä. Kuustonen on kuitenkin keksinyt keinon tehdä työhön liittyvistä negatiivisista tunteista polttoainetta. Hän kertoo esimerkin Ivalo-sarjan kuvauksista.
Kuustonen oli vastikään loukannut jalkansa, ja siihen oli tullut kivulias aitiopainesyndrooma. Jalan käyttäminen seuraavassa taistelukohtauksessa jännitti, vaikka vamma oli jo lähes parantunut. Kuustosella on tapana pyytää kaikki mahdollinen rekvisiitta mukaan jo harjoitusvaiheeseen, jotta harjoittelu vastaisi mahdollisimman paljon kuvausolosuhteita. Hän huomauttaa, että on tyystin eri asia lentää maahan asevyön ja roolivaatteiden kanssa kuin ilman niitä.
Kun kohtauksen kuvaaminen oli käsillä, rekvisitööri toi Kuustoselle odottamatta kuulokkeet, jotka hänen piti pukea kohtaukseen.
”Sanoin hänelle, että ei näistä kuulokkeista ollut mitään puhetta. Rekvisitööri levitteli käsiään ja sanoi, että ne tarvitaan kuvauksiin. Minua pelotti ja olin epävarma, ja sinällään pieni asia kasvoi isommaksi kuin olikaan.”
Kuustonen ymmärsi, että ei voi syytellä asiasta kuulokkeiden tuojaa.
”Sanoin hänelle, että ei tämä ole sinun vikasi. Eikä se ole näiden kuulokkeidenkaan vika, mutta sopiiko, jos syytän näitä kuulokkeita ja puran epävarmuuteni niihin?”
Rekvisitööri sanoi, että hänelle sopii. Kuustonen ja rekvisitööri haukkuivat hetken yksissä tuumiin kuulokkeita, ja sitten ne laitettiin Kuustosen päähän. Kohtaus meni hyvin, Kuustosen mukaan siksi, että hyvän harjoittelun lisäksi hän oli oikeassa keskittymisen tilassa jo ennen kohtauksen alkamista.
”Ensimmäinen reaktio oli, että perkele. Toinen reaktio oli, että käytän tämän hyödyksi.”
Kuustonen on oppinut, että mikä tahansa negatiivinen tunne, kuten suuttumus, ärsyyntyminen tai pelko, on mahdollista käyttää hyväksi näyttelemisessä – silloinkin kun kyse olisi rakkauskohtauksesta.
”Kyse on polttoaineesta, jota voi kanavoida ja muuntaa tarpeen mukaan. Osaisinpa sen oikeassa elämässä yhtä hyvin! Sen olen kuitenkin oppinut, että olosuhteiden syyttäminen ei vie mitään eteenpäin.”
Työn jälki on oltava priimaa
Ilma-akrobatiaa, toimintakohtauksia ja bikinifitnessiä. Mitä seuraavaksi? Onko Kuustosella ajatusta siitä, mihin suuntaan hän haluaa uraansa viedä?
”Ei todellakaan, koko sana ‘ura’ on minulle vieras. Haluan vain tehdä mahdollisimman mielenkiintoisia, tasokkaita ja keskenään erilaisia rooleja, ja mieluiten pystyä keskittymään niihin jokaiseen kunnolla, koska siitä nautin.”
Kuustosen mielestä paras tae tulevaisuuden hyvälle työtilanteelle on tehdä parhaansa ja arvostaa käsillä olevaa työtä.
”Annan itsestäni todella paljon ja tiedän, että osaamiseeni ja työskentelytapaani luotetaan. Pyydän usein ylimääräistä valmennusta roolityötä varten, ja vaikka resurssit loppuisivat, treenaan silti. Se, että tekee työnsä tosissaan, kantaa pidemmälle kuin mikään muu yksittäinen asia.”
