Vaikuttaja

Cocktailmestari Moona Janhunen kertoo, mihin baarialalla kannattaa panostaa

Baarimestarin on hyvä ymmärtää myös esimerkiksi somen ja markkinoinnin päälle, sanoo Moona Janhunen. KUVA Laura Hujanen

27-vuotias Moona Janhunen on kasvanut reilun kuuden vuoden aikana baaritarjoilijasta pääbaarimestariksi. Nuoreksi tekijäksi Janhunen on pysynyt samassa työpaikassa pitkään. Syyksi hän kokee työnantajansa Flavour Venturesin tarjoamat monipuoliset mahdollisuudet.

“Täällä olen päässyt osaksi kehitystyötä. Minua on myös tsempattu eteenpäin: on haluttu, että kehityn ja opin”, Janhunen kiittelee.

Janhusen tie cocktailien maailmaan kulki kokkikoulun kautta. Opintojen aikana hän päätti kokeilla harjoittelua myös cocktailbaarissa, ja paikaksi valikoitui Minibaari Tampereella. Valmistumisen jälkeen Janhunen arpoi vielä, onko hänen juttunsa keittiö vai baari. Nestemäiset maut veivät lopulta voiton. Flavour Venturesilla vietettyjen vuosien aikana juomien luomien ja tarjoileminen on löytänyt tiensä lopullisesti Janhusen sydämeen.

Tällä hetkellä Janhunen työskentelee The One Barin pääbaarimestarina Helsingissä.

Oivalluksia limonadien tuotekehityksestä

Korona-aikana Janhunen on päässyt tutustamaan makujen luontiin uudenlaisesta näkökulmasta Natural Drinks Factoryn tuotekehityksen parissa. Helsingin Teurastamolle perustettu limonaditehdas on osa Flavour Venturesia, ja hän työskentelee siellä perustaja Timo Siitosen oikeana kätenä. Janhunen on saanut tuotekehityksestä uutta perspektiiviä myös baarimestarin työhön.

“Olen ymmärtänyt, minkälaisia asiakkaita eri tuotteilla voidaan tavoittaa. Limonadi saavuttaa kuluttajia laajemmin kuin cocktailit. Eniten näkemykseni on laajentunut sen suhteen, miten erilaisia raaka-aineita voidaan käyttää.”

Tuotteiden kehittäminen on myös opettanut Janhuselle, ettei kaikkea tarvitse keksiä uudestaan hyvän ja myyvän makumaailman luomiseksi. Yksinkertaiset kombinaatiot voivat olla jopa parempia kuin monimutkaiset tai erikoiset yhdistelmät. Tuotekehityksessä on keskiössä se, mikä myy valtavirta-asiakkaalle.

“En sano, että samaa ajattelua pitäisi sellaisenaan tuoda baariin, mutta se voisi laajentaa baarimestarien näkemystä siitä, millaisia juomia luodaan ja myydään.”

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Flavour Venturesin tarjoamien erikoistumismahdollisuuksien lisäksi yrityksen nykyiset ja entiset työntekijät ovat tehneet työstä Moona Janhuselle kiinnostavaa. Kuvassa Janhunen yhdessä Dennis Wolfin kanssa firman kymmenvuotisjuhlissa vuonna 2017. KUVA Flavour Ventures

He jotka baariin jäävät töihin, jäävät intohimosta

Pitkittyneen koronapandemian keskellä Janhunen haluaa katsoa tulevaisuuteen. Hän toivoo, että vaikka viime vuodet ovat tuoneet alalle paljon haasteita, pystyttäisiin tästä ajasta ottamaan irti myös jotain hyvää.

“Toivoisin, että ala olisi tämän jälkeen vielä yhteisöllisempi. Toivottavasti korona yhdistää ihmisiä niin, että asioita jaettaisiin helpommin ja keskustelu olisi avoimempaa.”

Janhunen kokee, että alalla voitaisiin saavuttaa enemmän, jos tehtäisiin yhdessä yksilökeskeisen suorittamisen sijaan. Erityisesti osaajapulan kasvaessa yhteisöllisyyden merkitys korostuu.

“Ihmisiä lähtee, mutta he jotka jäävät alalle, jäävät intohimosta. Se tuo meitä yhteen.”

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Moona Janhunen uskoo itsensä kehittämiseen. KUVA Laura Hujanen

Tulevaisuuden työkalupakki on kirjava

Moona Janhunen uskoo asiakaspalvelutaitojen nousevan entistä tärkeämpään rooliin baarimestarin työkalupakissa. Kun muissa palveluissa ihmiskontakti vähenee digitalisaation ja automaation myötä, voidaan baarialan arvostusta nostaa panostamalla laadukkaaseen asiakaspalveluun.

“Kun asiakaspalvelija osaa lukea erilaisia ihmisiä ja heidän tarpeitaan, saadaan asiakkaat viihtymään ja pysymään.”

Janhunen painottaa monipuolista osaamista. Baarimestarin tulisi cocktailien valmistuksen lisäksi ymmärtää muun muassa markkinoinnin ja sosiaalisen median lainalaisuuksia.

Juuri nyt itseään kannattaa kehittää eri tavoilla. Janhusen mukaan erilaisia kursseja ja koulutuksia löytyy matalalla kynnyksellä. Ilmaiseksi tietoa on saatavilla netistä eri lähteistä, kuten podcasteista ja YouTube-kanavilta. Myös omia inspiraation lähteitä kannattaa terävöittää.

“Koen, että on tärkeää viettää vapaa-aikaa tehden myös alaan liittymättömiä juttuja. Ideat saattavat tulla yllättävistäkin lähteistä.”

Tarpeellinen hidaste

Kyky silloin tällöin irtautua alasta on osoittautunut Janhusen kohdalla hyödylliseksi koronavuosien epävarmuuden keskellä. Tässä ovat auttaneet esimerkiksi vanhat alan ulkopuoliset ystävät, joista Janhunen on pitänyt kiinni. Cocktailkuplaan tuo vastapainoa myös läheinen perhe. Nyt on ollut oikeasti aikaa, jota viettää heidän kanssaan.

Janhunen on pyrkinyt hyödyntämään koronan mukanaan tuoman “pakkolomailun” imemällä tietoa. Hän on osallistunut avoimen yliopiston kursseille, lukenut kirjallisuutta ja kuunnellut podcasteja.

“Olen opiskellut cocktailpuoleen liittyviä juttuja kuten asiakaspalvelua, markkinointia ja myyntiä.”

Vaikka korona on ollut alalle kova isku, on Janhunen kokenut sen tuoneen omalla kohdallaan myös positiivisia asioita.

“Alallamme mennään yleensä hirveän nopeasti eteenpäin. Asiat muuttuvat koko ajan, ja töitä tehdään paljon. Korona on pakottanut hidastamaan, ja se on tehnyt minulle henkilökohtaisesti hyvää.”

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Moona Janhunen
Moona Janhunen on ammentanut näkemystä myös ulkomailta. KUVA Laura Hujanen


Moona Janhunen

  • Pääbaarimestari The One Barissa
  • The Natural Drinks Factoryn tuotekehittäjä yhdessä Timo Siitosen kanssa
  • Voitti Beefeater MIXLND -kilpailun Suomen finaalin vuonna 2016
  • Oli ehdolla Best Bartender -kategoriassa Bartenders’ Choice Awards -gaalassa vuonna 2017
  • Restonomi ruokatuotannon johtamisen koulutuslinjalta
  • Suorittanut myös baarimestarin erikoisammattitutkinnon

Moona Janhusen podcast-tärpit

Käännekohtana kansainvälinen kilpailu

“Baarimestarin urallani isoin käännekohta on ollut pääsy Beefeater MIXLDN -kilpailun globaaliin finaaliin Lontooseen. Siellä näin, mitä tekeminen on kansainvälisellä tasolla: yhteisöllistä. Pääsin näkemään, minkälaisia juttuja muualla tehdään ja minkälaisia ihmisiä sieltä löytyy. Sitä ei olisi päässyt muulla tavalla kokemaan.“

Trendi nyt: alkoholittomuus nousee

Moona Janhusen mukaan isoin trendi cocktailpuolella on alkoholittomien nousu. Hän pitää tärkeänä sitä, että tuotepuolelle tulee jatkuvasti lisää vaihtoehtoja alkoholittomien portfolioon. Kansainvälisesti myynti kasvaa. Myös Suomessa kuluttajien vaatimustaso kohoaa. “Baarien pitää pystyä tarjoamaan erilaisia vaihtoehtoja.”


  • Tilaa Lehti

    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker