Koronarajoitukset

Uudellamaalla voi taas järjestää tapahtumia täysille katsomoille – rajoituksia puretaan

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen kokoontumisrajoitukset kumotaan kokonaan tänään maanantaina. Tapahtumiin voi taas myydä lippuja ilman istumapaikka- tai asiakasmäärärajoituksia.

Kokoontumisrajoitukset määritetään Suomessa alueittain ja niistä päättävät aluehallintovirastot. Rajoituksia on tällä hetkellä vaihtelevasti ja niistä tehtäviä päätöksiä luvassa viikon mittaan.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti Uudenmaan kokoontumisrajoitusten kumoamisesta perjantaina. Perusteena olivat alueellisen koronakoordinaatioryhmän arvio sekä sairaanhoitopiirin lausunto, joiden mukaan rajoitusten jatkaminen pidempään ei ole tasaantuvassa epidemiatilanteessa välttämätöntä.

Terveysturvallisuus on huomioitava tapahtumissa edelleen. Koko Etelä-Suomen alueella on edelleen voimassa aluehallintoviraston määräys lähikontaktien aiheuttaman tartuntariskin ehkäisemisestä. Määräyksessä ei edellytetä esimerkiksi tietyn mittaisia turvavälejä, vaan tarkoitus on tehostaa terveysturvallisuutta. Toimia voivat olla esimerkiksi asiakaspaikkojen väljä sijoittelu, ilmanvaihdon tehostaminen tai kävijöiden tulon porrastaminen.

Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella kokoontumisrajoituksia kevennetään niin, että sisätiloissa järjestettäviin yli 50 henkilön yleisötilaisuuksiin voi ottaa enintään puolet tilan enimmäishenkilömäärästä. Ulkotilaisuuksien osallistujamäärää ei rajoiteta. Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueella vastaava kevennys tuli voimaan jo lauantaina.

Kanta-Hämeen kokoontumisrajoitukset pysyvät toistaiseksi entisellään. Yli 50 henkilön sisätilaisuuksiin voi ottaa yleisöä korkeintaan puolet täydestä kapasiteetista. Jokaisella on oltava määritellyt istumapaikat.

Etelä-Karjalassa tapahtumarajoitukset purettiin jo viime viikolla.

“Hallitulla rajoitusten keventämisellä ja purkamisella pyritään varmistamaan se, että tasaantuva epidemiatilanne ei heikkene äkillisesti, jolloin terveydenhuollon kantokyky voisi vaarantua vakavasti”, kertoo ylijohtaja Merja Ekqvist Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

“Varaudumme edelleen tekemään uusia päätöksiä rajoitusten purkamiseksi nopealla aikataululla, jos rajoitukset eivät ole epidemiatilanteen valossa enää välttämättömiä.”

LUE MYÖS: Ravintola­rajoitukset jatkuvat kevennettyinä maanantaista alkaen

Aluehallintovirastojen tiedotteita rajoitustilanteesta voi seurata osoitteessa avi.fi.


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento