MAINOS

Maailma kylässä -festivaalin järjestäjä kiittelee Suvilahden alueen toimivuutta

”Festivaalin muutto Suvilahteen on ollut suunnitelmissamme jo pitkään, mutta korona viivästytti toteutusta. Viime vuonna järjestimme Suvilahdessa osan festivaalista, nyt pääsemme viemään sinne koko kaksipäiväisen tapahtuman sellaisena kuin se on opittu tuntemaan”, iloitsee Maailma kylässä -festivaalin viestintäpäällikkö Nelli Korpi.

Kun Rautatientorille ja Kaisaniemen puistoon aiemmin levittäytyneelle tapahtumalle etsittiin uutta kotia, Suvilahden puolesta puhuivat sen moneen mukautuvat sisätilat.

Aikaisemmin Maailma kylässä -festivaalilla oli sisätiloja liian vähän ja ne olivat tarkoitukseensa epäsopivia. Toukokuun loppuun sijoittuvaa tapahtumaa ovat saattaneet niin helle kuin kaatosadekin, joten monipuolisesti hyödynnettävät sisätilat ovat helpotus sekä yleisölle, näytteilleasettajille että järjestäjille.

”Valmiit, kiinteät tilat ovat myös ekologinen ratkaisu. Näin vältytään suurelta määrältä telttojen, konttien ja muiden rakenteiden kuljetusta”, Korpi huomauttaa.

Suvilahti
KUVA Martin Sommerschield

Monipuolisesti sisällä ja ulkona

Suvilahden Kattilahalliin nousee festivaaliviikonlopun ajaksi Mahdollisuuksien tori, jonka pöytäpaikoilla toimintaansa on esittelemässä noin sata pienehköä näytteilleasettajaa. Ulkoalueille levittäytyvällä basaarialueella on puolestaan myynnissä käsitöitä ja eettisesti valmistettuja tuotteita maailman eri kolkilta.

”Yksi festarimme vetonauloista ovat tietenkin ruokamyyjät, joiden herkullisia myyntipisteitä ulko­alueelta löytyy noin viisikymmentä”, Korpi kertoo.

Festivaalin musiikkiohjelmassa nähdään ja kuullaan Suomessa harvemmin esiintyviä maailmanmusiikin tähtiä.

”Ulkolavalle nousevat muun muassa afrobeatin suurnimi Seun Kuti yhtyeineen, Iranin naisten oikeuksia puolustava Liraz ja Euroopassa käytävän sodan tapetille nostava ukrainalais-kanadalainen
Balaklava Blues”, Korpi vinkkaa.

Seun Kuti
Seun Kuti. KUVA Alexis Mayron
Liraz
Liraz. KUVA Shai Franco

Erillisellä lasten alueella pienille festarivieraille järjestetään työpajoja ja muuta omaa tekemistä, katutaidelavalla päästään puolestaan nauttimaan harrastelijoiden teatteri-, tanssi- ja musiikkiesityksistä.

Laulun, soiton ja yleisen hauskapidon lisäksi Maailma kylässä -festivaalilla myös keskustellaan. Tiivistämön sisälavalla puheenaiheina ovat kestävä kehitys, ilmastonmuutos, ihmisoikeuskysymykset ja aktivismin rooli muutoksen tekemisessä.

Korven mukaan luvassa on inspiroivia puheenvuoroja, keskusteluja ja haastatteluja.

”Yksi kiinnostavimmista esiintyjistä on varmasti suomalais-ecuadorilainen ympäristöaktivisti Helena Gualinga, joka puhuu ilmastonmuutoksen vaikutuksista alkuperäiskansojen perinteisiin asuinalueisiin.”

Helena Gualinga
Helena Gualinga. KUVA World Ecomonic Forum 2023

Kasvunvaraa ja kehitystä

Korpi kiittelee Suvilahden toimivuutta tapahtuma- ja festivaalikäytössä. Monipuolisesti hyödynnettävien tilojen lisäksi kehuja saa alueen helppo tavoitettavuus.

”Suvilahti sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien päässä lähellä Helsingin keskustaa. Paikalle on helppo tulla joka suunnasta julkisilla, pyörällä tai kävellen.”

Myös yhteistyö Suvilahtea hallinnoivan Kiinteistö Oy Kaapelitalon kanssa on sujunut joustavasti.

”Mikä parasta, Suvilahdesta eivät tilat ihan heti lopu kesken. Käytössämme on jo nyt paljon sisä- ja ulkotiloja, mutta tuleville vuosillekin on vielä runsaasti kasvunvaraa”, Korpi toteaa.

Myös Suvilahtea ympäröivä Kalasataman kaupunginosa kasvaa ja kehittyy edelleen. Eniten kulttuurikeskuksen arkeen vaikuttaa uuden Suvilahden tapahtumakorttelin rakentuminen.

”Uuden tapahtumakeskuksen eli Suvilahti Event Hubin ja tapahtumakentän eli Kaasutehtaankentän rakennustyöt alkavat syksyllä 2023”, kertoo Kaapelitalon myyntipäällikkö Katja Valpas.

Alueen tapahtuma- ja festivaalikäyttöä voi silti suunnitella turvallisin mielin rakennustöidenkin aikana.

”Suvilahdessa pystyy järjestämään tapahtumia myös tulevina kesinä, mutta suurimmat yleisötapahtumat joutuvat varmasti muokkaamaan omaa toimintaansa”, Valpas sanoo.

”Pyrimme pitämään katseen vahvasti tulevaisuudessa. Toiveenamme on, että tapahtumajärjestäjät tuovat alueelle rohkeasti uusia ja kaikenkokoisia tapahtumia, jotka houkuttelevat kävijöitä vanhojen tuttujen rinnalla.”

Maailma kylässä 27.–28.5.2023

Suvilahti, Helsinki

www.maailmakylassa.fi

Vapaa pääsy, ei ikärajaa!

Kesän tapahtumatärpit Suvilahteen

  • 16.–21.5. Sirkus Tähti
  • 20.5. You X
  • 27.–28.5. Maailma kylässä
  • 16.–17.6. Radio Nova Festivaali
  • 30.6.–2.7. Tuska Festival
  • 21.–23.7. Little Italy Festival
  • 27.7. Bo Kaspers Orkester i Södervik
  • 28.–29.7. Jytäkesä Go-Go
  • 11.–13.8. Flow Festival
  • 26.8. UrbanHEL 2023 Geokätköilijöiden Mega-tapahtuma
  • 8.–9.9. Original Student Festival

Tuo tapahtumasi Suvilahteen!

Ota yhteyttä:

Katja Valpas

myyntipäällikkö

puh. 040 751 5780

katja.valpas@kaapelitehdas.fi

Maiju Helpi

tapahtumakoordinaattori

puh. 050 344 0451

maiju.helpi@kaapelitehdas.fi

Suvilahti-logo

  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi
    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker
    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento