Festarit

Kuvat: Maailma kylässä veti 49 000 festarikävijää Helsingin Suvilahteen

Kansalaisvaikuttamisen Maailma kylässä -festivaali järjestettiin Suvilahdessa ensimmäistä kertaa.

”Suvilahti toimi festivaalialueena todella hyvin ja monet kiittelivät monipuolisia tiloja ja yhtenäistä aluetta. Paikalla oli koko ajan tuhansia ihmisiä, mutta alueella mahtui kuitenkin liikkumaan sujuvasti. Sää oli todella hyvä kaupunkifestarille. Keikat vetivät paljon väkeä, Puhelavan ohjelmat olivat suosittuja, lastenalue kiinnosti ja näytteilleasettajien sisällöt innostivat tutustumaan parin sadan organisaation toimintaan”, festivaalin viestintäpäällikkö Nelli Korpi kertoo.

Festivaalilla puhuivat muun muassa aktivistit Winnie Masai, Helena Gualinga, Carmen Gheorghe ja Tendai Makanza. Puhelavan kaikissa 26 ohjelmassa oli 100–300 katsojaa ja lisäksi online-striimiä seurasi satoja katsojia viikonlopun aikana, festivaalin tiedotteessa kerrotaan.

Sunnuntaina festivaalialue avattiin 15 minuuttia myöhässä kovan tuulen aiheuttamien turvallisuusjärjestelyjen takia. Muulta osin festivaali sujui rauhallisissa ja hyvissä tunnelmissa.

Maailma kylässä on vuodesta 1995 alkaen järjestetty pääsymaksuton kestävän kehityksen festivaali, joka käy keskustelua ajankohtaisista globaaleista aiheista ja herättelee ihmisiä toimimaan kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Pääjärjestäjä on suomalaisten kehitysjärjestöjen Fingo-kattojärjestö.

Ensi vuonna festivaali järjestetään Suvilahdessa toukokuun viimeisenä viikonloppuna 25.–26.5.2024.

LUE MYÖS: Helsingin erikoisuus, pyöräilyravintola Peloton haluaa kukoistaa myös Suvilahden festarisesongin ulkopuolella

Nigerialainen afrobeat-tähti Seun Kuti. KUVA Sami Sorasalmi
Tapahtumassa oli 50 ruokamyyjää. KUVA Camilla Hanhirova
Ruoka-annoksia myytiin tuhansia. KUVA Sami Sorasalmi
Ihmisoikeus- ja ympäristöaktivisti Helena Gualingan puheenvuoron yleisöä. KUVA Sami Sorasalmi

Presidentti Tarja Halonen. KUVA Camilla Hanhirova
Festivaalin teema oli Muutosvoima. KUVA Tanja Ryhänen
Lastenalue. KUVA Camilla Hanhirova
Säät suosivat. KUVA Inez Kaukoranta


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento