MAINOS

Kuinka rakennettiin historian näyttävin Nordic Business Forum?

Mittavan Nordic Business Forum -tapahtuman tekniikkaa ja designia suunniteltiin kolmen vuoden aikana Creative Technologylla (CT) sekä CT:n visuaalisen suunnittelun yksikössä Visual45:ssa. Kokonaisvaltaisia tapahtumatekniikan ratkaisuja tarjoavalla CT:llä oli tämän vuoden tapahtumassa aiempaa isompi rooli tuotannon teknisen kokonaisuuden ja designin luomisessa sekä toteutuksessa yhdessä Visual45:n kanssa.

”Toimimme teknisenä suunnittelijana tapahtuman molemmissa halleissa, 6 ja 7, sekä visuaalisena suunnittelijana päähallissa 7. Suunnittelun lisäksi myös toteutimme tänä vuonna valtaosan tapahtuman tekniikasta. Toimitimme 7-hallin valaisun, äänentoiston ja video-ohjauksen sekä 6-hallin valaisun, bändilavan, lavan äänentoiston ja video-ohjauksen. Meillä on aiemmilta vuosilta kokemusta Nordic Business Forumin suunnittelusta ja sisällöntuotannosta, joten meillä oli vahva pohja, jonka päälle rakentaa myös teknistä toteutusta”, CT:n myyntipäällikkö Hannu Hautalahti kertoo.

Nordic Business Forum on CT:lle yksi vuoden isoimpia tuotantoja. Aiemmista vuosista kasvaneen vastuun lisäksi lisämausteen toteutukseen toi tiukka aikataulu.

”Tänä vuonna haasteena oli aiempaa selkeästi lyhyempi rakennusaika suhteessa tuotannon kokoluokkaan. Tekniikka piti rakentaa lähes kokonaisuudessaan parissa päivässä kun aiemmin siihen on ollut käytössä miltei viikko. Toimituksemme sisälsi muun muassa noin 1 650 valaisinta, 2,4 kilometriä trussia, 160 kaiutinta ja 2,9 kilometriä kaiutinkaapelia, joten toteutuksen rakentaminen tässä ajassa oli työmäärällisesti ja tuotannollisesti erittäin iso ponnistus”, Hautalahti toteaa.

Haasteeseen vastattiin valmistelemalla kaikki mahdollisimman pitkälle etukäteen CT:n varastolla.

”Rakensimme viikon ajan etukäteen osakokonaisuuksia, esimerkiksi trusseja, joihin voi kalustaa lamput valmiiksi. Valmiiden valoelementtien kuljettaminen ja ripustaminen Messukeskuksen halleihin nopeutti tuotantoa ja oli kriittinen osa onnistumista”, Hautalahti kuvailee.

KUVA Nordic Business Forum

Miten CT onnistui järjestäjän näkökulmasta?

”CT:llä on rautaisia ammattilaisia jokaisella av-tuotannon osa-alueella ja

myös kalustoa löytyy. Tapahtuman av-tuotannosta valtaosa tuli CT:ltä, ja se meni myös av-tuotannon osalta hyvin. Olemme tyytyväisiä: tapahtuma näytti hyvältä ja tekniikka toimi. Kaikki meni tosi hyvin”, sanoo Nordic Business Forumin toimitusjohtaja Hans-Peter Siefen.

Projektia vetänyt Hautalahti summaa hankkeen:

”CT:n vahvuuksia ovat luotettavuus, joustavuus ja laajat resurssit. Oman Suomessa olevan kalustomme lisäksi pystymme resursoimaan laitteita muista Euroopan toimipisteistämme. Sama pätee myös henkilökuntaan; tässäkin projektissa oli mukana tapahtumatekniikan osaamista myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Rakennuksen aikana projektissa työskenteli parhaimmillaan sata  alan ammattilaista samanaikaisesti ja itse tilaisuuden sujuvuudesta vastasi 25 operaattoria tai järjestelmävastaavaa. Nämä resurssit yhdistettynä vahvaan ennakkotuotantoon ja -suunnitteluun tekevät meistä luotettavan kumppanin myös tämän kokoluokan projekteihin.”

KUVA Creative Technology

Visual45 avainroolissa

Creative Technologyn visuaalisen suunnittelun yksikkö Visual45 oli vahvasti mukana projektissa.

”Olen vastannut tapahtuman visuaalisesta ulkoasusta ja lavasteista sekä sisällöntuotannon koordinoinnista ja tuotannosta pääsalissa jo useiden vuosien ajan”, Lainkari kertoo.

Creative Technologylla oli nyt ensi kertaa tapahtuman tekniikan kokonaisvastuullinen tuotanto.

”Isona toimijana Creative Technology ja Visual45 pystyy kantamaan ison vastuun kokonaistoimituksessa. Kun sisältö ja tekniikka tulevat samasta pisteestä, on helpompi tehdä isojakin muutoksia toimintaympäristön muuttuessa. Lyhyt välimatka designerista toteuttajaan auttaa myös pitämään
halutun laatutason. Saimme valtavan kokonaisuuden haastavassa ajassa maaliin”, puoliksi suunnittelijana, puoliksi tuottajana toiminut Lainkari toteaa.

Lainkari luonnehtii Nordic Business Forumin toteuttamista onnelliseksi pandemiatarinaksi: vaikka projekti venyi kolmivuotiseksi, kaiken läpi kantoi luottamus siihen, että se päästään tekemään.

”Design ja sisällöt oli tehty alun perin vuodelle 2020. Lopulta kolmas versio saatiin maaliin asti. Suunnitelmaa on säädetty aina koronatilanteen mukaan, ja loimme skenaarioita erilaisiin koronatilanteisiin ja asiakasmäärän vaihteluun.”

Tänä vuonna NBF:ssä oli 7 000 kävijää, samaa tasoa kuin ennen koronaa. Lainkari kertoo, korona-ajan takia designissa ei tehty mitään megahyppäystä. Siinä ajateltiin myös kävijöitä: tuntuu turvallisemmalta, kun on jotain tuttua vuodelta 2019.

”Lisäsimme kuitenkin valaistukseen melko määrän dramatiikkaa. Yli sata metriä leveä tila tarjoaa hyvän mahdollisuuden esimerkiksi massiivisiin aaltoliikkeisiin.
Isoon tunnelmaan isoja liikkeitä”, Lainkari kertoo.

KUVA Nordic Business Forum
KUVA Nordic Business Forum

Osa designia on lavastuksen suunnittelu ja sen miettiminen, miten lavalle tullaan, miltä kaikki näyttää.

”Menimme myös pieniin detaljeihin, ihan kaikki otettiin huomioon. Olen erittäin tyytyväinen, että saimme aikaan kokonaisdesignin, jossa lavastus, valo ja koko salin ulkoasu oli yhtenäinen”, Lainkari hehkuttaa.

NBF suunniteltiin ja toteutettiin hybriditapahtumana. Koko tapahtuma striimattiin suurelle etäyleisölle. Paras elämys taattiin livenä, mutta myös kamerakulmat suunniteltiin huolella.

Lainkari pitää NBF:n menestyskonseptina kombinaatiota, jossa yhdistetään ison luokan show- ja konserttituotanto business-seminaariin. Maailmanluokan puhujat saavat rocktähtien kulissit.

Hänen näkökulmastaan Creative Technology ja Visual45 onnistuivat kokonaistoteutuksessa a:sta ö:hön.

”Teimme kaiken konseptisuunnittelusta lähtien, visuaalit ja muut isolla pieteetillä, kaikki samasta putiikista. Tässä on paljon upeita elementtejä, kuten yhteistyö asiakkaan kanssa ja iso joukkue, joka onnistuu koordinoidussa läpiviennissä. Lopputulos on suunniteltu ja haluttu”, Lainkari summaa.

Kaiken avain on ammattitaito: siitä lähtee suunnittelu ja sen varassa on toteutus.

KUVA Nordic Business Forum

  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi
    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker
    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento