Tapahtumatuotanto

Miksi menestyt? Slushin toimitusjohtajat kertovat tärkeimmän ymmärryksensä Slush-vuosilta

Slushin toimitusjohtaja Eerika Savolainen, 27, aloitti työssään tammikuussa 2022. ”Slush on paikka, jossa nuorille johtajille on tilaa. Rooli on iso, mutta jos on intoa ja halua siihen tarttua, hyvin se menee”, hän kertoi. KUVA Outi Tuomivaara

Kuten hyvät keskustelut usein, tämäkin alkoi vessajonosta. Startup-tapahtuma Slushin uusi toimitusjohtaja Eerika Savolainen taitaa tietää – kuten moni tapahtumien ammattilainen – että tapahtumapäivänä Helsingin Messukeskuksessa lyhin jono on pääsisäänkäynnin viereisissä vessoissa. Niihin harva malttaa palata kesken kuuman tapahtumapäivän, kesken Slushin.

Eerika Savolainen, 27, aloitti Slushin toimitusjohtajana vuoden 2022 alussa ja on ollut tiimissä vuodesta 2018. Nyt hän kertoo ensimmäisen vuoden toimitusjohtajan kokemuksella tärkeimmän neuvonsa, miten menestyä tapahtuma-alalla.

Neuvonsa Avecille jakavat myös kaksi aiempaa Slushin toimitusjohtajaa, Marianne Vikkula ja Miki Kuusi.

”Keskity tärkeimpään asiakkaaseen”

Eerika Savolainen
Slushin toimitusjohtaja 2022–

”Menestymisessä tärkeintä on keskittyä kaikista tärkeimpään asiakkaaseen. Esimerkiksi meille Slushissa se on aikaisen vaiheen kasvuyrittäjä. Kaikki, mitä teet, kannattaa pyrkiä miettimään tämän asiakkaan kautta. Mitä ongelmia juuri tällä asiakkaalla on ja mitä hän tapahtumasta hakee? Rakenna toteutus sen ympärille.

Sen sijaan että pyrkisimme tekemään jokaiselle jotakin, yritämme tehdä tälle yhdelle ryhmälle mahdollisimman paljon.

Löydä siis ydinkohderyhmäsi. Kun rakennat ydinkohderyhmälle korkeaa laatua, se ’spills over’, läikkyy yli muillekin tapahtumakävijöille.”

”Palvele ja ole hyödyksi”

Marianne Vikkula
Slushin toimitusjohtaja 2016–2017. Toimii nyt Woltin uusien markkinoiden johtajana.

”Menestymisessä kaikki alkaa asiakkaan kokemuksesta. On tärkeää miettiä, miten asiakkaalle voi olla hyödyksi. Slushissa keskityimme siihen, miten voimme auttaa yritysten perustajia löytämään sijoittajia. Meilläkin oli aika, kun hukkasimme fokuksen, ja se näkyi pian palautteessa ja vaikeuksina seuraavina vuosina.

Tähtää siihen, että saat kävijän rakastamaan tapahtumaa, ja palvele yleisöä. Muu seuraa perässä.”  

”Aseta kunnianhimo oikealle tasolle”

Miki Kuusi
Slushin toimitusjohtaja 2011–2014. Toimii nyt Woltin toimitusjohtajana.

”Menestyminen alkaa siitä, että ensin asetetaan kunnianhimo oikealle tasolle ja sitten ymmärretään, mitä tarvitaan, jotta tuo taso saavutetaan.

Slushin ensimmäisinä vuosina kysyimme itseltämme, mitkä ovat maailman parhaat tapahtumat. Selvitimme nämä tapahtumat, menimme käymään niissä ja yritimme ymmärtää, miksi juuri nämä tapahtumat ovat maailman parhaita. Kunnianhimomme oli aina sitä tasoa, että haluamme rakentaa jotain, mikä yltää maailman parhaimpien joukkoon.

Itse rakastan ja vihaan tapahtumabisnestä samaan aikaan. Syy, miksi Slush pystyi kasvamaan niin nopeasti, on se, että otimme uskomattoman määrän riskejä. Se oli mahdollista, koska olimme tuolloin nuoria ja naiiveja emmekä todella ymmärtäneet näitä riskejä. Vuosina 2011–2014 Slush kolminkertaisti kokonsa ja tuotantobudjettinsa 300 000 euroon.

Tapahtumissa riskinä on se, että jotta voidaan kasvaa, tuotantoon on sijoitettava riittävästi, vaikka koskaan ei voi olla varma, saako sijoituksella tavoitellun tuloksen. Tapahtuma-alalla nopea skaalautuminen on haastavaa. Ole siis tietoinen, mikä on juuri sinulle oikea kunnianhimon taso ja löydä työlle tasapaino, jotta pystyt toimimaan saavuttaaksesi sen.

Slushissa raadoimme hulluna tavoittemme eteen. Mutta niin kai se on kaikkialla. Menestys ei tule, ellei tee töitä pers hiessä.”


  • Tilaa Lehti

    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento