Vaikuttaja

Turkulaisveljesten ravintolasta tuli hitti – “Shokkiäijä” kertoo, miten Malmin Kebabin valtava somesuosio syntyi

Yli 300 000 seuraajaa Tiktokissa. Suosituimmalla videolla 37 miljoonaa katselukertaa ja noin satatuhatta jakoa. Aika hyvin turkulaiselta kebabravintolalta. Malmin Kebabia pyörittävistä turkulaisveljeksistä Ghazi ja Khaled Azizista – tuttavallisemmin Gassusta ja Kallesta – on niiden myötä tullut julkkiksia ja Malmin Kebabista ehta ilmiö, josta rahoittajat ja muut yhteistyötahot ovat kiinnostuneet. Jotakin on tehty selvästi oikein.

Malmin Kebab on Gassun ja Kallen tiivis kimppa, jossa omistajuus, omistautuminen ja tekeminen jakautuvat tasan. Päävastuun taloushallinnosta ja muista yrityksen pyörittämiseen liittyvistä taustatoiminnoista kantaa Gassu. Somemarkkinoinnin hoitaa puolestaan Kalle, jonka spontaanista ”laitan sut shokkiin” -videolausahduksesta on sukeutunut ravintolan tunnuslause ja konsepti. Samalla Kallesta on tullut Malmin Kebabin kasvot ja persoona, jota käydään ihmettelemässä pitkienkin matkojen takaa.

Kalle mietti korona-aikana, miten myyntiä voisi nostaa, ja päätti kokeilla Tiktokia. Vaikka kaverit ja työntekijät ensin nauroivat, Kalle ei lannistunut, vaan alkoi somettaa.

”Video, jossa lupasin laittaa asiakkaan shokkiin, räjäytti sitten potin. Kannustankin kaikkia tavoittelemaan unelmiaan ja kokeilemaan rohkeasti uusia juttuja. Jos on valmis näkemään vaivaa asioiden eteen, voi onnistua missä vain”, Kalle toteaa.

Yllä: Video, jota on katsottu 37 miljoonaa kertaa. Voit katsoa videon myös Tiktokista.

Videon jälkeen veljekset lisäsivät ravintolan ruokalistaan shokkikategorian valtavan kokoisine pizzoineen ja kebabeineen. Suomen suurimmassa pizzauunissa paistettavat, useamman kilon painoiset pizzat kannetaan pöytään niin ikään Suomen suurimmalla pizzalapiolla.

Konsepti, joka leikkaa kaikkea toimintaa, on hyvä piste aloittaa. Malmin Kebabissa se on sitä, että ihmisiä pyritään shokeeraamaan.

”Hyvä slogan ja valtavat annokset eivät vielä riitä, vaan asiakas pitää laittaa shokkiin kaikessa tekemisessä. Pitää olla myös parasta fiilistä, palvelua ja läsnäoloa. Asiakaskokemus muodostuu kokonaisuudesta”, Kalle sanoo.

”Jos haluaa, että videot lähtevät leviämään viraalisti, ekat sekunnit ratkaisevat.”

Kaikkea tehdään paljon, omalla tavalla ja isosti. Oma persoona laitetaan täysillä likoon. Shokkiannosten tarjoilusta tehdään iso numero. Somessa näytään usein ja huimalla energialla. Avuntarvitsijoita autetaan suurella sydämellä, ja ystävällisyyden ja toisista huolehtimisen eetosta rummutetaan äänekkäästi. Tärkeille ihmisille järjestetään yllätyksiä, asiakkaille arvontoja, koululuokkiin vierailuja. Nuorille yrittäjille avataan yrittämisen saloja, asiakkaiden kanssa tehdään videoita.

Tempaukset päätyvät videoille ja someen brändin rakentamiseksi, totta kai, mutta Kallen mukaan myös esimerkiksi muille.

”Pidän esikuvia tärkeinä ja toivon nuorten voivan ottaa meistä mallia. Luon usein positiivisia sisältöjä, haluan levittää iloa. Olemme olleet kouluissa puhumassa koulukiusaamisesta ja yrittäjyydestä. Haluamme näyttää, että myös maahanmuuttajataustaiset voivat menestyä Suomessa, kunhan tavoittelevat unelmiaan ja tekevät töitä sen eteen.”

Rankkoja kokemuksia

Työ. Siitä Kalle puhuu paljon. On tehtävä paljon töitä ja uskottava siihen, mitä tekee. Kun aloittaa tyhjästä, on oltava valmis tekemään pitkiä päiviä. Se vaatii aikaa, hikeä ja kyyneleitä.

”Meilläkin on ollut kausia, joina emme ole nähneet läheisiämme pariin, kolmeen viikkoon. Kun toiminta on vakiintunut, vapaa-aikaa ja lomailun mahdollisuuksia on enemmän.”

Myös vastoinkäymisiin on opittu varautumaan kantapään kautta. Arkisimmillaan se on tarkoittanut sairastumisia ja laitteiden hajoamisia, raskaimmillaan toistuvaa ilkivaltaa.

”Ravintolaamme on murtauduttu seitsemän kertaa. Ikkunat on rikottu ja kassa viety. Pari tekijää jäi lopulta kiinni, ja murrot loppuivat siihen ainakin toistaiseksi.”

Ikäviä ovat olleet myös rasistiset somekommentit sekä pitkään jatkunut uhkaava somehäiriköinti, joka loppui vasta, kun siitä tehtiin rikosilmoitus ja syyllinen löytyi. Provokaatioihin ei ole lähdetty mukaan, vaan ala-arvoisten kommenttien annetaan yleensä mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Khaled ”Kalle” Azizi
Khaled ”Kalle” Azizi kiilasi Vuoden turkulainen 2022 -äänestyksessä yleisön äänillä kakkoseksi. KUVAT Sami Repo

”Suurin osa palautteesta on myönteistä. Erityisen hyvältä tuntui, kun eräs lähettäjä tunnusti vihanneensa maahanmuuttajia mutta muuttaneensa mielipidettään minun ansiostani.”

Rankoistakaan vastoinkäymisistä ei Kallen mukaan kannata lannistua.

”Jos haluaa menestyä, on otettava kaikki ikävätkin jutut vastaan”, hän toteaa.

Monikanavaisuus, säännöllinen näkyvyys ja jatkuva vuoropuhelu seuraajien kanssa pitävät huolen siitä, että yritys pysyy ihmisten mielissä.

Millainen on hyvä somevideo?

Kalle julkaisee eri somen kanavissa sisältöä käytännöllisesti katsoen päivittäin. Pääpaino on Tiktok-videoissa, mutta Instagram ja Snapchat ovat nekin ahkerassa käytössä. Seuraajat jakavat videoita kiitettävästi, minkä lisäksi fanit ja somevaikuttajat julkaisevat omia Malmin Kebab -kokemusvideoitaan omissa kanavissaan.

”Jos haluaa, että videot lähtevät leviämään viraalisti, ekat sekunnit ratkaisevat. Niiden on oltava erilaisia, että porukka kiinnostuu. Mitä lyhyempi video, sitä useampi jaksaa sen katsoa. Omat videoni olivat alussa vain 15–30 sekunnin mittaisia, nykyään pisimmät kestävät kolmekin minuuttia. Aihe ratkaisee, ja esimerkiksi hyväntekeväisyys kiinnostaa.”

Kalle kertoo käyttävänsä yhden somevideon tekemiseen 15–45 minuuttia. Tärkeimpien videoiden tekemisessä auttaa tuttu ammattilainen. Lisäksi aikaa kuluu sometilien ylläpitämiseen ja viesteihin vastaamiseen. Pelkästään Tiktokissa kuluu kahdesta kolmeen tuntia miltei päivittäin.

Vuorovaikutus ”oikeiden” asiakkaiden kanssa on sekin tiivistä. Se on kuulumisten vaihtamista, vitsailua, yhteiskuvia ja -videoita. Asiakkaat ovat kaiken ikäisiä ja tulevat kaikkialta Suomesta. Tiktokin innoittamana uteliaita saapuu myös valtakunnan rajojen ulkopuolelta. Kaukaisimmat asiakkaat ovat tulleet Ruotsista, Saksasta ja Yhdysvalloista.

Kanta-asiakkaiden osuus on Kallen mukaan suuri, ja heistä osa käy kebabilla tai pizzalla päivittäin. Vakioasiakkaita osataan myös arvostaa.

”Tunnemme lähes puolet asiakkaista, ja muistan, mitä he syövät. Moni tuntee myös työntekijämme nimeltä ja saattavat pyytää omaa suosikkityyppiään valmistamaan ruuan. Kanta-asiakkaat ovat meille tosi tärkeitä, ja kiitämme heitä toisinaan ilmaisella juomalla ja joskus ruuallakin.”

34 kilon painonpudotus

Työ ja vapaa-aika, työ- ja siviiliminä, ovat Kallelle yhtä ja samaa. Se ei tunnu häntä vaivaavan.

”Niiden erottaminen ei ole oikeastaan edes mahdollista, kun teen somea omasta elämästäni päivittäin, lähes joka tunti. Eikä se ole edes tärkeää, koska somettaminen on kivaa.”

Videoiden ideat syntyvät usein pleikkarin äärellä, ja Kalle tekee editointia missä vain, vaikka peiton alla. Ihan hulluja juttuja ei voi julkaista, mutta melkein mitä vain voi. Perheeseen liittyvistä henkilökohtaisista asioista hän ei somessa avaudu.

Motivaatiota ja henkistä hyvää tuovat veljesten keskinäinen arvostus ja energia, seuraajien palautteet ja kannustukset sekä isän tuki, neuvot ja elämänohjeet. Isä tuntuukin olevan Kallen ja Gassun tärkein innoittaja ja esikuva.

Fyysisestä jaksamisesta veljekset huolehtivat syömällä terveellisesti ja treenaamalla kuntosalilla 5–6 kertaa viikossa. Hurjassa kunnossa parivaljakko totisesti onkin – se on tullut Tiktok-videoilla selväksi.

”Tein kaksi ja puoli vuotta sitten elämäntapamuutoksen ja pudotin kolmessa kuukaudessa 34 kiloa. Asiakkaat saattavat ihmetellä, miten voimme olla tässä kunnossa, vaikka myymme rasvaista ruokaa. Vastaan, että syömisten kanssa ei pidä olla liian ankara. Kebabia voi hyvin syödä aina välillä, kunhan perusruokavalio on kunnossa.”

”Ihan hulluja juttuja ei voi julkaista, mutta melkein mitä vain voi.”

“Taustat kannattaa aina tarkistaa”

Vuoden 2023 alusta turkulaisyrityksen kebabeja ja pizzoja on päässyt syömään myös Tampereella, sillä Malmin Kebab avasi toisen ravintolansa yhdessä Kauppis Sport Centerin kanssa.

”Saimme tosi hyvän tarjouksen, minkä lisäksi Tampere on aivan mahtava kaupunki, vaikka moni turkulainen tästä varmaan eri mieltä onkin. Vastaanotto on ollut tosi hyvä. Porukkaa oli avajaispäivänä tosi paljon, ja kun menimme ensimmäistä kertaa salille, ihmiset jonottivat päästäkseen yhteiskuviin. Tämä kaikki tuntuu välillä joltain unelta, melkein liian hyvältä ollakseen totta.”

Jos Tampereen ravintola lähtee menemään hyvin, kolmas ravintola on tarkoitus avata Helsinkiin.

Uuden ravintolan avaaminen vaatii Kallen mukaan ennen kaikkea perusteellista suunnittelua.

”Kun perustaa ravintolan, on otettava paperi ja kynä käteen, suunniteltava tarkkaan joka ikinen asia aterimista ja astioista kalusteisiin ja markkinointiin sekä varauduttava siihen, että ensimmäiset kuukaudet tehdään töitä vuorotta.”

Yhteistyö Kauppis Sport Centerin kanssa vaikuttaa lupaavalta, mutta ihan kaikkeen ei kannata lähteä mukaan. Sen on kokemus Kallelle ja Gassulle opettanut.

”Toimijoiden taustat kannattaa aina tarkistaa, olitpa miten hyväntahtoinen tahansa. Selkään puukottajia on aina, jopa niissä, joita on itse auttanut.”

Omaperäinen, asiakkaalle hyödyllinen konsepti ja selkeä viesti. Sinnikkyys ja rohkeus, lupa olla itsevarma. Kova työ. Positiivisuus ja yhteisöllisyys. Siinä Kallen lista asioista, joita Malmin Kebabin rakentamisessa on tarvittu.

”Hymyilemme Gassun kanssa aina, oli päivä miten huono hyvänsä. Ymmärrämme myös, että aina ei voi miettiä vain omia taskuja. Jaamme esimerkiksi hävikkiruokaa ja siitäkin porukka menee ihan shokkiin.”


Khaled Azizi

  • Toinen turkulaisen Malmin Kebabin yrittäjäveljeksistä ja yrityksen somevastaava.
  • Syntynyt vuonna 1990 Romadissa, Irakissa. Asuu Turussa veljensä Ghazin kanssa.
  • Harrastukset: Kuntosali, somettaminen, terveellinen ja aktiivinen elämäntapa, muiden auttaminen.

LUE MYÖSSomekoulu: Avec tarjoaa ilmaisen somevalmennuksen ravintoloiden ja tapahtumien ammattilaisille

LUE MYÖS: Älä ammu tykillä joka kanavaan – rakenna ravintolasi some näillä vinkeillä


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille. MESSUHINTA: 49 e / vuosi

    Tilaa Aromi