Ravintolat

Ketjunkin ravintolasta voi tehdä yksilöllisen – näin sitä yritetään Helsingin Olivia-ravintoloissa

Helsinkiin avautuvat kaksi Olivia-ravintolaa kuuluvat norjalaiseen vuonna 2015 perustettuun Olivia restaurantsiin, jolla on kymmenen ravintolaa Norjassa ja kaksi Ruotsissa. Country Manager Juha Räsänen painottaa, että kyse ei ole ketjusta vaan ravintolaryhmästä.

Tarkennus on kuultu viime vuosina monesti. Ketju-sanaan voi liittyä ei-toivottuja mielleyhtymiä persoonattomuudesta, vaikka valmiin konseptin monistamiseen liittyy ravintolayrittäjälle ilmeisiä kustannushyötyjä. Ja vaikka asia-kas ei mielellään kerro kaverilleen syöneensä ”siinä tosi hyvässä ketjupaikassa”, konseptin tuttuus ja ennakoitavuus ovat kiistatta hyviä tapoja pitää ovipumppu laulamassa.

 Tällä hetkellä moni toimija hakeekin liiketoimintaansa ketjuttamisen hyötyjä ja toisaalta pikkupaikkojen autenttista fiilistä.

”Oliviassa saa rentoa ja epämuodollista, mutta ammattimaista palvelua”, Juha Räsänen kuvailee.

Olivia Rautatieasema toimii Helsingin päärautatieaseman vanhassa lippuhallissa. KUVA: Olivia Restaurants

Olivia pyrkii erottautumaan Räsäsen mukaan myös itse maahantuoduilla raaka-aineilla, kuten juustoilla. Ravintoloiden ruokalistat ovat pääosin samat, mutta kunkin toimipisteen listoilla on ravintolan teeman mukaisia annoksia.

Olivia Rautatieaseman teema on Milano, mikä näkyy menussa risottojen määrässä. Näillä näkymin maaliskuussa avaavan Olivia Kluuvin teemana on sitä vastoin Rooma, mitä ilmennetään pasta-annoksilla. Ravintoloiden sisustuksessa on yksilöllisiä elementtejä, mutta konsepteissa on paljon samaa. Pizzaa saa molemmista paikoista.

”Olivian pizzat ovat roomalaistyylisiä, ne ovat ohutpohjaisia ja rapeita. Suomessa on meneillään kova pizzabuumi, ja myös meidän ravintoloissamme on italialaiset pizzauunit. Rautatieasemalla uuni on jopa tuotu salin puolelle”, Räsänen kertoo.

Helsingin Olivia-ravintoloiden vastaanotto määrää, nähdäänkö ravintolaryhmää myös muualla Suomessa. Räsäsen mukaan laajentaminen Suomen muihin suuriin kaupunkeihin on mahdollista.

Näin teet ketjun ravintolasta yksilöllisen:

  1. Tarjoa tuotteita, joita ei saa muualta. Jos ravintola maahantuo omat juustonsa tai viininsä, muista kertoa siitä asiakkaalle.
  2. Anna henkilöstön persoonan näkyä. Voisiko henkilökunta valita osittain tai kokonaan itse työvaatteensa? Tai nimetä cocktail-listan juomasekoitukset tarjoilijoiden omien suosikkien mukaan? Henkilöstön tuominen brändityöhön voi lisätä sitoutumista ja motivaatiota.
  3. Vahvista läsnäoloa somessa. Tee toimipisteiden somekanavista omannäköisensä.

Julkaistu Aromissa 10/21.


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi