Koronarajoitukset

Katso kuvat: #NytRiittää-mielenilmaus täytti somen ja näkyi katukuvassa

Finnresta #NytRiittää
Tampereen messu- ja urheilukeskuksen ravintolatoimintaa pyörittävän FinnRestan henkilökuntaa. KUVA Harri Hinkka

Pian kaksi vuotta kestänyt korona-aika rajoituksineen on pakottanut matkailu- ja ravintola-alojen toimijat polvilleen. Heidän tuekseen ja tämänhetkisiä koronarajoituksia vastaan järjestetty #NytRiittää-mielenilmaus täytti sosiaalisen median ja näkyi katukuvassa perjantai-iltana ympäri Suomen.

#NytRiittää-merkittyjä kuvia alkoi ilmestyä Instagramiin iltaseitsemältä. Kuvatulvan perusteella mielenilmaukseen lähti satoja ravintoloita, kahviloita ja baareja ympäri Suomen.

Mielenilmaus näkyi myös katukuvassa ympäri maata. Muita ravintoloita mukaan haastanut ravintoloitsija Arto Rastas on hyvillään suuresta osanotosta. Rastas arvioi, että Tampereelta mukaan lähti noin 40 ravintolaa.

”Hienoa, että ravintola-ala lähti yhdessä taistelemaan yhteisen asian puolesta. Ala on todella väsynyt ja nyt tarvitaan päättäjiltä nopeasti toimia. Haluan toivottaa kaikille jaksamista ja voimaa tulevaan. Edessä on helvetillinen kevät, mutta vaikka sisulla sitten,” Rastas kommentoi Avecille.

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Arto Rastas (@artorastas) jakama julkaisu

Yllä: Ravintola Periscope Tampereella. Jos kuva ei näy, katso se Instagramista.

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Ravintola Rioni (@ravintolarioni) jakama julkaisu

Yllä: Ravintola Rioni Tampereella. Jos kuva ei näy, katso se Instagramista.

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Bank Food & Wine, Vaasa (@bankvaasa) jakama julkaisu

Yllä: Ravintola Bank Food & Wine. Kuva: Linda Alanen. Jos kuva ei näy, katso se Instagramista.

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön SandelsPub (@sandelspub) jakama julkaisu

Yllä: J.A. Sandels Pub Riihimäellä. Jos kuva ei näy, katso se Instagramista.

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Cafe Grillius (@cafegrillius) jakama julkaisu

Yllä: Café Grillius Äänekoski. Jos kuva ei näy, katso se Instagramista.

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Café & Bar Kota (@cafebarkota) jakama julkaisu

Yllä: Café Barkota Levillä. Jos kuva ei näy, katso se Instagramista.

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Ravintola Malja (@maljakpo) jakama julkaisu

Yllä: Ravintola Malja Kuopiossa. Jos kuva ei näy, katso se Instagramista.

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Pirkanmaan Osuuskauppa (@pirkanmaanosuuskauppa) jakama julkaisu

Yllä: Ravintola Puisto Tampereella. Jos kuva ei näy, katso se Instagramista.

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön RavintolaKillinki (@ravintolakillinki) jakama julkaisu

Yllä: Ravintola Killinki Äänekoskella. Jos kuva ei näy, katso se Instagramista.

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Aatos Cafe Porvoo (@aatoscafe) jakama julkaisu

Yllä: Aatos Café Porvoossa. Jos kuva ei näy, katso se Instagramista.

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Pyymäen Oma (@pyymaenoma) jakama julkaisu

Yllä: Kahvila Pyymäen oma Tampereella. Jos kuva ei näy, katso se Instagramista.

#NytRiittää-mielenilmauksen käynnistivät kolarilaisen boutique-hotellin Aurora Estaten yrittäjät.

Video alla: Aurora Estaten Sirly Ylläsjärvi kertoi #NytRiittää-mielenilmauksesta perjantaina 14.1. Jos upotus ei näy, katso video Instagramista.

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Sirly Ylläsjärvi (@chef_sirly) jakama julkaisu

Korjaus 22.1. klo 16.50: Mielenilmaus tapahtui perjantai-iltana. Jutussa puhuttiin aikaisemmin torstai-illasta.


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi