MAINOS

Hyvikki antaa hävikille kyytiä

Kustannustehokkuus mielletään usein säästämiseksi ja resurssien karsimiseksi. Taloudellisesti epävarmoina aikoina houkutus säästää kaikessa mahdollisessa voi käydä suureksi.

Mutta pohjaan asti ei voi säästää. On järkevämpää toimia materiaalitehokkaasti eli ottaa kaikessa tekemisessä huomioon raaka-aineet, ihmiset, laitteet ja aika, ja hyödyntää niitä fiksusti oman liiketoiminnan kehittämiseksi. Sitä voi kutsua hyvikiksi, eikä sen hyödyntämiselle ole pohjaa. Kun tekee oikeita asioita, myös viivan alle jää lopulta enemmän.

Hyvikki on asennetta tekemiseen ja mahdollisuuksien näkemistä omista lähtökohdista. Hyvikkiajattelu auttaa keksimään tukuttain uusia ideoita ja ratkaisuja toiminnan kehittämiseksi.

Tämän kysymyslistan avulla tunnistat, miten voisit lisätä hyvikkiä omassa liiketoiminnassasi. Mitä enemmän saat kyllä-vastauksia, sitä helpompi sinun on tehdä hyvikkitekoja.

1. Tunnetko asiakkaasi, erotutko kilpailijoista?

Tunne asiakkaasi ja pysy hereillä heidän tarpeistaan. Asiakkaan kuuleminen on tärkeää – kysy rohkeasti, kuuntele herkästi. Testaa, mikä myy ja myy sitä. Karsi muu.

2. Millä tavoin tuot asiakkaalle lisäarvoa?

Lisäarvo ravintolapalveluissa on monen tekijän summa. Se voi rakentua esimerkiksi tarjoilumuodosta, esillepanosta, tunnelmasta, asiakaspalvelusta, ruoasta tai tarinasta. Mieti, millaista lisäarvoa tarjoat asiakkaalle. Lisäarvo on syy valita yrityksesi aina uudelleen ja keino erottautua muista. Liiketoiminnan tuloksellisuus tehdään lisäarvolla, joka lisää myyntiä.

Kun katse on hyvikissä, hävikkiä ei pääse syntymään.

3. Toimitko materiaalitehokkaasti?

Kustannustehokkuutta voi toteuttaa monella tavalla. Materiaalitehokkuutta on hyödyntää olemassa olevat materiaalit ja resurssit maksimaalisesti, samalla hävikkiä ehkäisten. Suunnittelussa tulee ottaa huomioon myös käytettävissä oleva aika – miten toimia, jotta esimerkiksi kattaukseen tai siivoamiseen käytettävissä oleva aika riittää ja tulee käytettyä tehokkaasti?  Voitko tehdä jotakin itse, vaikka koristella pöydät luonnosta saatavilla materiaaleilla? Ehkä oikaisetkin leivonnassa pakasteilla ja käytät ylijäävän ajan vitriinituotteiden tuunaukseen. Materiaalitehokas ratkaisu lounaspöydässä on esimerkiksi komponenttivalmistuksen hyödyntäminen.

”Komponenttivalmistus on oiva esimerkki materiaalitehokkuudesta. Siinä ennakoidaan hävikki ja hyödynnetään olemassa olevat materiaalit maksimaalisesti. Siksi se on myös kustannustehokasta”, kertoo keittiömestari Tuomas Hämäläinen Valio Aimo Koekeittiöltä.

4. Panostatko oikeisiin asioihin?

Panostus voi merkitä esimerkiksi lisää raaka-aineita, tuoreutta tai yrttejä, mutta ennen kaikkea se on olemassa olevan materiaalin täyttä hyödyntämistä, suunnittelua, käsityötä ja ajallista resurssia vaikkapa esivalmistelussa tai viimeistelyssä. Panostat oikeisiin asioihin silloin, kun työ muuttuu euroiksi. Tutkimuksissa on todettu, että satsaus esillepanoon kannattaa. Näyttävämmän näköisestä tuotteesta ollaan valmiita maksamaan jopa tuplasti enemmän.

5. Annatko inspiraation viedä?

Inspiraatio uusiin tuotteisiin ja tapaan tehdä tulee usein työn lomassa. Anna raaka-aineiden inspiroida ja hyödynnä hävikkiä. Tarvitseeko ruokalistalla esimerkiksi kertoa lounasannoksen jokainen elementti, vai riittäisikö vain ”päivän kala” tai ”runsas salaattipöytä”? Jälkimmäinen vaihtoehto antaa paljon laajemmat raamit hävikin hyödyntämiselle ja luovuudelle.

Kun erotut laadulla, maksimoit myynnin.

6. Ovatko työntekijät sitoutuneita ja kokevatko he ammattiylpeyttä?

Sitoutuvuus työhön rakentuu luottamuksesta ja fiiliksestä, että työtä tehdään yhdessä. Mieti, miten voisit sitouttaa henkilökuntaa tekoihin, jotka parantavat ravintolan tulosta. Paras idea tulee yleensä siltä, jonka jokapäiväiseen työhön idea tai toimintatapa vaikuttaa. Anna henkilökunnalle mahdollisuus kehittää työtään ja palkitse aktiivisuudesta. Siten syntyy loputon kierre, joka ruokkii ammattiylpeyttä. Hyvinvoiva henkilökunta myös parantaa asiakaskokemusta ja lisää tuloksellisuutta.

6 + 1 Muistatko kertoa vastuullisuudesta?

Vastuullisuus saa näkyä. Kaikki voittavat, kun asiat tehdään oikein ja vastuullisesti. Materiaalitehokkuuden ansiosta hävikki vähenee, henkilökunta on motivoitunutta ja bisnes tuloksellista, eli kokonaisuus on vastuullinen. Ole läpinäkyvä ja kerro konkreettisista vastuullisista toimintatavoista myös asiakkaillesi.

Kustannustehokas noutopöytä syntyy esimerkiksi sesongin raaka-aineista, tarjoilemalla kalliit raaka-aineet annoksina sekä oikaisemalla työläissä työvaiheissa.

Näin kokeilet komponenttivalmistusta noutopöydässä

  • Valmista ruoka-annoksen komponentit erikseen. Kun lounasruokana on vaikkapa kanakastiketta, valmista erikseen kana, kasvikset ja kastike.
  • Sekoita komponentteja tarjolle tarpeen mukaan. Näin lopputuote on aina tuore, laadukas ja houkuttelevasti esillä. Voit helposti myös huomioida erikoisruokavaliot.
  • Jos komponentteja jää yli, hyödynnä ne muihin ruoka-annoksiin: kana täytettyjen leipien täytteeksi tai kasvikset lisukkeeksi seuraavan päivän salaattipöytään.
  • Sovella komponenttivalmistusta lounaan noutopöydässä.

Valio Aimo on ottanut missiokseen asiakkaidensa arjen helpottamisen ja pyrkii tarjoamaan konkreettisia, asiakkaan tarpeista räätälöityjä ratkaisuja. Lue lisää vinkkejä kannattavaan ja vastuulliseen liiketoimintaan.

Lue lisää: Hyvikki inspiraationa ammattikeittiössä

Kurkkaa lisää inspiroivia vinkkejä somekanaviltamme:

Instagram: @valioaimo

Facebook: Valio Aimo


  • Tilaa Lehti

    Aromi
    Inspiraatiota ja hyötyä ruuan ja juoman ammattilaisille.

    Tilaa Aromi
    Shaker
    Ideoita ja tarinoita tiskin takaa anniskelualan ammattilaisille.

    Tilaa Shaker
    Evento
    Kohtaamisia ja tukea kasvuun tapahtumien tekijöille ja toimistoille.

    Tilaa Evento